Venäjän vakoilusyytökset Yhdysvaltoja kohtaan jatkuivat - toinenkin vakooja?

Venäjän television mukaan toinenkin amerikkalaisvakooja jäi kiinni tammikuussa. Nyt pidätetty on FSB:n mukaan tiedetty CIA:n työntekijäksi jo ennen hänen tuloaan Moskovaan.

Ulkomaat

Venäjä on keskiviikkona jatkanut Yhdysvaltojen syyttämistä vakoilujupakassa. Yhdysvaltain suurlähettiläs oli aamupäivällä Venäjän ulkoministeriön kuultavana sen jälkeen, kun tiistaina paljastui, että Venäjän turvallisuuspalvelu FSB oli pidättänyt vakoilijaksi epäilemänsä lähetystön työntekijän. Venäjän televisiossa puolestaan näytettiin haastattelu, jossa FSB:n edustaja kertoi toisenkin amerikkalaisvakoojan jääneen kiinni aiemmin tänä vuonna.

Valtiontelevisiossa esiintynyt henkilö sanoi edustavansa FSB:tä. Hänen henkilöllisyytensä suojaamiseksi mies istui pimeässä ja hänen äänensä oli muunnettu. Mies kertoi, että Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n työntekijä oli jäänyt kiinni tammikuussa, ja FSB oli tuolloin pyytänyt Yhdysvaltoja lopettamaan "häiritsevät toimet".

Aamupäivällä puolestaan Yhdysvaltain suurlähettiläs Michael McFaul kävi Venäjän ulkoministeriön kuultavana. Ulkoministeriö antoi virallisen vastalauseensa. McFaul ei kommentoinut tapahtumia toimittajille millään tavoin.

Epäilty jäi kiinni myöhään maanantaina verekseltään, vaalea peruukki päässä, yrittäessään värvätä venäläistä turvallisuusagenttia, sanoo FSB. FSB:n mukaan miehen tarkoitus oli värvätä tiedustelija, joka toimittaisi tietoja Pohjois-Kaukasuksen alueelta.

Tietoja Pohjois-Kaukasukselta

Sanomalehti Kommersantin mukaan CIA yritti todennäköisesti saada tietoja liittyen Bostonin maratonin pommittajiin, joilla oli yhteyksiä Venäjän Pohjois-Kaukasukselle. Sanomalehden mukaan vakoojaksi epäilty yritti ilmeisesti värvätä venäläistä terrorisminvastaista agenttia Dagestanissa. Yhdysvaltain viranomaiset olivat saaneet hänen yhteystietonsa vieraillessaan Kaukasuksella huhtikuussa.

FSB:n edustaja sanoi televisiohaastattelussa, että nyt pidätetty mies on tiedetty CIA:n palkkalistoilla olleeksi hänen tulostaan saakka. 29-vuotias mies työskenteli suurlähetystössä nuoren diplomaatin tehtävissä, ja FSB sanoo seuranneensa hänen toimiaan siitä saakka kun hän aloitti Moskovassa keväällä 2011.

- Lievästi sanottuna olemme hämmästyneitä tästä karkeasta ja kömpelöstä rekrytointiyrityksestä, joka tehtiin sen jälkeen kun molemmat osapuolet olivat sitoutuneita suhteiden parantamiseen, sanoi presidentti Vladimir Putinin ulkoasiainneuvonantaja Juri Ushakov uutistoimisto Itar-Tassin mukaan.

Vakoojaksi epäilty komennettiin tiistaina poistumaan maasta niin pian kuin mahdollista. Suuren luokan diplomaattiselkkausta asiasta ei kuitenkaan näyttäisi kehittyvän. Esimerkiksi ulkoministeri Sergei Lavrov ei ottanut asiaa esille tavatessaan keskiviikkona amerikkalaiskollegansa John Kerryn Ruotsissa Arktisen neuvoston kokouksessa.

Arvioiden mukaan vakooja-asiat hoidetaan yleensä hiljaisuudessa. Julkisuuteen asia on ilmeisesti viety Venäjän sisäpoliittisten syiden vuoksi, asiantuntijat arvioivat.

Suurlähettiläs McFaulilla on joka tapauksessa ollut kivinen tie Moskovassa siitä saakka kun hän aloitti tehtävässä tammikuussa 2012. Heti aluksi hän raivostutti venäläisviranomaiset, kun hän ensi töikseen kutsui ryhmän oppositioaktivisteja ja ihmisoikeusasianajajia vierailulle suurlähetystöön.

Lähteet: AP, AFP, Itar-Tass