Älykäs palvelu voi korvata oman auton

Tietotekniikka ja -verkot muuttavat myös liikenteen. Älykkään liikenteen verkoston toiminnanjohtaja sanoo, että muutoksesta tulee yhtä iso kuin mitä pankit ovat käyneet läpi 1980-luvulta.

liikenne
Liikennettä saksalaisella moottoritie A2:lla.
Liikennettä saksalaisella moottoritie A2:lla.Bernd Thissen / EPA

Autoissa on jo paljon automatiikkaa. Suurin osa siitä on näkymättömissä, mutta esimerkiksi automaattivaihteet ja automaatti-ilmastointi ovat tuttuja. Automatiikkaa edustavat myös erilaiset luistoneston ratkaisut.

Jo näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa automatiikka ulottuu auton ohjaamiseen saakka.

2020 eteenpäin tulee linjoilta automaattiohjattuja autoja.

Sampo Hietanen

- Luin Japanin ministeriön lappuja, ja niihin olen tupannut uskomaan, että jos he jotain sanovat, he yleensä sen tekevät. Siellä lukee, että 2020 eteenpäin tulee linjoilta automaattiohjattuja autoja, kertoo Alykkään liikenteen verkosto ITS Finland ry:n toiminnanjohtaja Sampo Hietanen.

Iso juttu ei Hietasen mukaan kuitenkaan ole automaattiohjatut autot.

- Kun automaattisia autoja on riittävästi, ei tarvitse omaa autoa, vaan ostetaan palvelu. Näpytellään tarve, ja auto ilmestyy kohta ovelle. Vähän niin kuin taksi, mutta ilman kuljettajaa ja vapaammin käytössä, Hietanen sanoo.

Oma auto ei ole välttämätön - haja-asutusalueellakaan

Tällä hetkellä Suomessa haja-asutusalueella asuvalla on oltava auto tai kaksi. Bussit eivät kulje, ja juna-asemallekin pitää päästä jollain.

Mutta omaksi ostettua autoa ei tulevaisuudessa tarvita syrjäseudullakaan.

Ostetaan liikkumiseen tarvittava palvelu, ei autoa.

Sampo Hietanen

- Henkilöauton käyttäminen ei tarkoita välttämättä sitä, että on oma auto. Suurimman osan ajasta autot kuitenkin seisovat jossain pihassa tai parkkipaikalla. Tästä tulee palveluliiketoimintaa, ostetaan se liikkumiseen tarvittava palvelu, ei autoa, Hietanen sanoo.

Matkaviestintä on mullistanut maailman taloutta. Länsimaissa siihen kulutetaan keskimäärin noin 30 euroa kuussa. Liikenteeseen taas käytetään noin 500 euroa kuukaudessa. Potentiaali on sellainen, että jos se saadaan realisoitua, ei puhuta uudesta Nokiasta vaan jostain paljon suuremmasta.

Rajaton taksinkäyttö 50 euroa kuussa

Älykäs liikenne ja liikennesuunnittelu voi tuoda tullessaan muitakin muutoksia kuin automaattiohjatut autot. Asioita pitää vain ajatella toisin.

- Frankfurtissa aukeaa mielenkiintoinen palvelu. 48 euroa kuukaudessa, ja sillä saa rajattoman taksinkäyttöoikeuden ympäri vuorokauden. Se on taksiyrittäjillekin tavallista mallia kannattavampi, kunhan riittävän moni maksaa sen vajaat viisikymppiä kuussa, Hietanen toteaa.

Helsingissäkin toimii jo kutsujoukkoliikenne.

Kukaan ei tiedä minne liikenne menee

Tietoverkot tulevat muuttamaan liikenteen. Kukaan ei tiedä miten, sillä tulevia innovaatioita ei voi nähdä nykyisyydestä. Joka tapauksessa muutoksesta on tulossa iso.

1980 -luvun pankkitoiminta ei muodoltaan muistuta kovinkaan paljon nykyistä.

Sampo Hietanen

- 1980 -luvun pankkitoiminta ei muodoltaan muistuta kovinkaan paljon nykyistä. Samoja asioita tehdään, mutta ne tehdään aivan eri tavalla, Hietanen sanoo.

Liikenteen muutoksen mahdollistaa kaikkialle ulottuva laajakaista.

- Älykäs liikenne ei ole ollut mahdollistakaan aikaisemmin, kun verkko ei ole ulottunut tarpeeksi laajalle. Nyt lähes jokaisella on netti taskussa, ja niilläkin joilla ei ole on mahdollisuus siihen. Nyt rupeaa tapahtumaan, sanoo Hietanen.

- Olen kuullut, että jotkut ovat jo salaa ajaneet nykyvälineillä Helsinki - Tampere -väliä automaattiohjauksen varassa, hän jatkaa.