Kiuru opetusministeripestistä: Sain uuden maalintekopaikan

Opetusministeriksi valittu Krista Kiuru on silminnähden tyytyväinen uudesta salkustaan. Kiuru pitää suurena tunnustuksena, että hänelle on löytynyt uusiokäyttöä ministeriryhmässä.

politiikka
Krista Kiuru kuvaa puhelimellaan edustajatovereitaan eduskunnassa ennen SDP:n puoluehallituksen kokoustata.
Krista Kiuru (vas.) kuvasi puhelimellaan edustajatovereitaan eduskunnassa ennen SDP:n puoluehallituksen kokousta 17. toukokuuta.Heikki Saukkomaa / Yle

Porilaisesta Krista Kiurusta tulee uusi opetusministeri. Hän jättää asunto- ja viestintäministerin tehtävät ja ottaa johtoonsa Jukka Gustafssonilta opetusministeriön.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kertoi ministerikierrätyksestä tiedotustilaisuudessa perjantaina aamupäivällä.

- Krista on taustaltaan opettaja ja opinto-ohjaaja ja tuntee koulumaailman arjen. Hän on myös työskennellyt Porin yliopistokeskuksessa. Tätä kautta hänellä on vahvaa näkemystä opetuksen eri asteille ja uskon, että hän jatkaa Gustafssonin hyvää työtä, Urpilainen perusteli Kiurun valintaa opetusministeriksi.

Krista Kiuru kommentoi tuoreeltaan uutta tehtäväänsä opetusministerinä jääkiekkotermein.

- Tässä on nyt yhdelle joukkueen pelaajalle tarjottu - suurena Ässä-fanina- taas uusi maalintekopaikka. Uskon, että myös politiikassa on kysymys siitä, että meidän pitää edistää yhteisiä asioita niin, että saamme osaksemme luottamusta. Minulle on nyt löytynyt uusiokäyttöä hallitusryhmässä ja se on hieno tunnustus, että kelpaa monenlaisiin tehtäviin.

"Yliopistokeskuksia ei tule vähätellä"

Opetusministerin tontti on viime vuosina ollut tuulinen ja suurena haasteena ovat suuret rakenteelliset muutokset. Ministeri Kiuru haluaa korostaa koulutuksen tasapuolista jakautumista koko maassa. Kiuru sanoo, ettei esimerkiksi yliopistokeskusten asemaa tulisi vähätellä.

- On tärkeätä, että meillä on monipuolusta yliopistokoulutusta monella paikkakunnalla. Se on tärkeä tapa jakaa opetuksen resursseja ympäri maata.