Aliarvostetusta raparperista saa monta herkkua

Raparperi taipuu heti alkukesästä esimerkiksi kiisseliksi, piirakaksi, hilloksi, mehuksi ja chutneyksi. Raparperi on parhaimmillaan, kun se on noin kolme senttiä paksu.

Kotimaa
Raparperia
YLE / Heini Holopainen

Vaikka kesä on vasta tulossa, puutarhoissa on pian ensimmäisten sadonkorjuiden aika. Raparperi nimittäin työntää varttaan jo kovaa vauhtia. Ensimmäinen raparperisato valmistuu lähiviikkoina ja vaikka penkin nyhtää tyhjäksi, niin silti maasta nousee uutta raparperia koko kesän ajan.

Raparperi on kasvattajalleen helppo ja vaatimaton kasvi sekä tietysti suurta herkkua. Itse kasvi on kuitenkin aliarvostettu, väittää kotitalousneuvoja Asta Asunmaa ProAgriasta. Syynä aliarvostukseen on Asunmaan mukaan se, että raparperia kasvaa lähes joka nurkalla.

- Raparperi kasvaa ihan pyytämättä. Jos se on joskus istutettu talon nurkalle, niin sieltä se putkahtaa keväällä. Nämä uudet sormen vahvuiset pienet raparperit ovat kaikista parhaita. Raparperin ei kannata antaa kasvaa puiseksi, sanoo Asunmaa.

Raparperista monta herkkua

Asta Asunmaa valmistaa kesän ensimmäisistä raparperista aina kiisselin, koska se on helppoa ja nopeaa ja siihen löytyvät aina tarvikkeet kotoa. Kiisselin jälkeen vuorossa on yleensä piirakka.

Raparperista saa myös sitruunahapolla valmistettua mehua, jonka valmistus tapahtuu puolukkamehun tavoin. Lisäksi raparperista voi valmistaa perinteisen höyrymehun rinnalla simaa. Kyseinen herkku syntyy samalla kaavalla kuin tavallinen sima, mutta sitruuna korvataan raparperilla. Myös mehuasemalla puristettu raparperituoremehu nostaa suosiotaan.

- Se on todella hyvää, jos on paljon raparperia, sanoo Asunmaa.

Raparperia kelpaa nauttia kaikkien näiden herkkujen lisäksi myös kalan tai lihan kanssa esimerkiksi chutneyn muodossa. Lisäksi sokeroimatonta raparperimehua voi kokeilla sitruunamehun tai etikan korvikkeena ruuanlaitossa.

Maitotuotteita raparperin kanssa

Raparperissa on oksaalihappoa. Tämä vuoksi olisi hyvä raparperia sisältäviä ruokia syödessä käyttää maitotaloustuotteita. Oksaalihappo nimittäin sitoo kalsiumia.

- Esimerkiksi kiisseli olisi hyvä syödä maidon, jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa. Myös piirakat voidaan kuorruttaa näillä maitopohjaisilla herkuilla. Lisäksi valmistusaineena voi käyttää maitotaloustuotetta, neuvoo Asta Asunmaa.

Puutarhan vitamiinipommi raparperi sisältää muun muassa kaliumia, C-vitamiinia ja kalsiumia.