1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kyyjärvi

Kunnanjohtajan talviturkki jäi Kyyjärveen - katso kuvat ja kuuntele jutut

Yle Radio Keski-Suomi kyläili perjantaina 17. toukokuuta Kyyjärvellä. Päivän alkajaisiksi polskittiin Kyyjärvessä, ja aamu-uinnin jälkeen vierailtiin muun muassa vanhalla sahalla ja päiväkodin hulinassa Muksulassa.

Eero Ylitalo ja Arvo Vuorela järvessä.
Kuuntele Kyyjärven vierailun ensimmäinen osa.

Radio Keski-Suomen suoraa lähetystä tehtiin perjantaina 17. toukokuuta Kyyjärveltä. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen ja ihan aluksi Arvo Vuorela haastoikin tulevan kunnanjohtajan Eero Ylitalon uimaan Kyyjärveen.

19-vuotias kokki ja Ryhmä Rämästä tuttu Elina Honkola on haastattelussa kohdassa 5:40. Jutettavana on myös kodintarvikeliikeyrittäjä Elina Lerssi (10:05), NopolaNewsin Aaro Toppinen, Veikko Huumarkangas ja Niklas Vuorenmäki (17:10) sekä Paletin uusi toimitusjohtaja, rakennusmestari Jouni Näreaho (26:35).

Kaksi naista ja yksi mies seisoo vanhan rakennuksen edessä.
Kuuntele Kyyjärven kyläilyn toinen osa.

Toisen osan alussa vieraillaan Urho Konrad Jalosen 70-luvulla lakkautetulla kaupalla ja Kyyjärven Sahalla. Arvo Vuorela jututtaa sahan omistaja Tapio Mäntystä ja Jalosen kaupan entisiä myyjiä Liisa Pölkkiä, Hilkka Parkkosta ja Kyllikki Lautasta.

Kauppatarinoinnin jälkeen Marika Paaso jatkaa Kyyjärven kylätuvalta. Antero Huhtala muistelee olympiasoihdun vierailua Kyyjärvellä vuonna 1952. Kylätupaa pyörittää viiden naisen aktiivijoukko. Heistä on jututettavana Eira Mäntynen. Hän oli aikoinaan mm. hiihdon olympiavalmennettava

Mikko Maasola haastattelee punapuseroista miestä.
Kuuntele Kyyjärven kyläilyn kolmas osa.

Kolmannessa osassa Pekka Autio raportoi päiväkoti Muksulan lelupäivästä. Haastateltavina päiväkodin johtaja Heli Auranen ja jalkapalloa pelaava Tommi -poika. Kohdassa 6:45 puutarhayrittäjä Taina Noponen kertoo Paletin alueen puuston hoidosta.

Kohdassa 10:25 aiheena lentopalloseura Kyky Betset. Haastattelussa ovat Kyky-fanit Maija Suuniittu ja Marita Parkkonen, pelaajat Jani Mäntynen ja Joni Ojala sekä valmentaja Hannu Kalliojärvi.

Marika Paaso ja Mikko Maasola pohtivat myös jäätelökesän antia yhdessä Liisa Raivion (kohdassa 20:00) ja jäätelöä myyvän kunnanvaltuuston pj. Johanna Humalajoen kanssa.