HS: Valtionjohto on lentänyt veroparatiiseista vuokratuilla koneilla

Lehden mukaan veroparatiisikoneilla on lennetty ainakin yhdeksän kertaa.

Kotimaa
Lentokoneen siluetti kuuta vasten.
Andy Rain / EPA

Suomen valtionjohto on lentänyt veroparatiisiyhtiöiltä vuokratuilla lentokoneilla, kertoo Helsingin Sanomat.

Valtio ostaa yksityislentoja suomalaiselta Jetflite-yhtiöltä, joka kuuluu Wihuri-konserniin. Jetflite on puolestaan toisinaan vuokrannut koneita veroparatiiseissa sijaitsevilta yhtiöiltä. Koneita on käytetty, jos suomalaisyhtiön koneissa on ollut teknisiä vikoja.

Ainakin entiset pääministerit Matti Vanhanen ja Mari Kiviniemi sekä presidentti Tarja Halonen ovat lentäneet koneilla, joiden omistajaksi on merkitty Brittiläisille Neitsytsaarille rekisteröity yhtiö.

Koneiden todellisia omistajia on lehden mukaan vaikea selvittää yrityssalaisuuksien vuoksi.

Lehden haastattelema valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) pitää asiaa selvittämisen arvoisena.

- En pidä hyvänä, että valtio käyttää yhtiöitä, joilla on kytkös veroparatiiseihin, Urpilainen sanoo.