1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Perussuomalaiset halusivat lomautuksia Porin satamassa

Satamassa on viime aikoina ollut tavallista vähemmän liikennettä. Perussuomalaisten lomautusehdotus jyrättiin kuitenkin sataman johtokunnassa.

talous
Porin satama nosturi  Port of Pori
Antti Laakso / Yle

Porin Sataman johtokunnassa on keskusteltu koko sataman henkilökunnan lomauttamisesta.

Perussuomalaisten edustajat vaativat talousarvion käsittelyssä, että henkilökunta pitäisi lomauttaa heikon taloustilanteen ja vähäisten liikennemäärien takia. Perussuomalaiset kuitenkin hävisivät äänestyksen 8-2, koska muiden ryhmien eli kokoomuksen, SDP:n, vasemmistoliiton ja keskustan mielestä satamaväen lomauttaminen ei ole tarpeellista.

Sataman liikennemäärät ovat vähentyneet selvästi ja satama on tehnyt viime aikoina heikkoa tulosta kansainvälisen taantuman takia. Myös esimerkiksi satamalle tärkeät kivihiilikuljetukset ovat muutaman talven ajan olleet vähäisiä. Porin Tahkoluotoon tuotiin 2012 vain noin kolmasosa edellisen vuoden kivihiilimäärästä.

- Satamassa on vaikea lomauttaa väkeä, koska liikennemäärät voivat kasvaa nopeasti ja silloin lomautettuja on hankala saada nopeasti takaisin töihin. Lisäksi on syytä välttää esimerkiksi lakkoja, koska ne voivat heikentää sataman mainetta maailmalla, sataman johtokunnan varapuheenjohtaja Petri Harjula (kok.) sanoo.

Lue seuraavaksi