Koe uusi yle.fi

Patonkijonosta tuli pysyvä kesän merkki

Ruuan ystäviä hellitään tulevanakin kesänä, kun Suomessa hyvin vastaan otettu Eurooppalainen ruokatori kiertää maata. Kokkolassa mukaan tulevat tänä vuonna myös alueen pientuottajat. Luvassa on aiempaa enemmän valmiita annoksia. Ruokaan tutustumista helpotetaan suomenkielisillä teksteillä.

ilmiöt
Kokkolalaiset ostamassa patonkeja eurooppalaiselta ruokatorilta.
Petri Puskala / Yle

Kiertävän ruokatorin konseptia on kokeiltu muuallakin Euroopassa, mutta parhaiten se on lyönyt läpi Suomessa.

– Suomessa ei ole ollut vastaavaa tapahtumaa. Monesti muualta tulevat myyjät pakkautuvat ymmärrettävästi Etelä-Suomeen, ja on mahtavaa, että on keksitty liikeidea, joka antaa kaikille mahdollisuuden tutustua näihin makuihin, pohtii tapahtumavastaava Kira Kallio Kokkolan Matkailusta.

On mahtavaa, että on keksitty liikeidea, joka antaa kaikille mahdollisuuden tutustua näihin makuihin

Tapahtumavastaa Kiira Kallio Kokkolasta

Ruokatorilla on ranskalaisten, italialaisten ja saksalaisten pientuottajien ruokaa; mukana on myös 14-metrinen leipomoauto, jonka luona on totuttu näkemään pitkiä jonoja. Tänä vuonna tuotteisiin tutustuminen helpottuu, kun kilohinnat, hinnat, tuotteiden luonnehdinta ja myös pakkausselosteet ovat myös suomeksi.

Alueen tuottajia mukaan

Eurooppalainen ruokatori nähdään Kokkolassa toista kertaa. Tarkoituksena on tehdä siitä jokakesäinen tapahtuma, sillä palaute on ollut ehdottoman myönteistä.

– Kaupunkilaiset ottivat sen todella hyvin vastaan ja myös ulkopaikkakuntalaiset kokivat tapahtuman mieluisaksi. Tänä kesänä onkin tarkoitus tehdä tapahtumasta entistä isompi ja parempi, sanoo tapahtumavastaava Kira Kallio.

Ulkomaisten vieraiden kattaus on pitkälti samanlainen kuin viime vuonna. Uutuutena Kokkolassa ruokatorilla nähdään alueen omia pientuottajia. Palautteen ansiosta tapahtumassa on tarjolla viimevuotista enemmän myös valmiita annoksia sekä keskipohjalaisten että -eurooppalaisten voimin.

Paikalliset tulijat on pyritty valitsemaan niin, että kaikki olisivat mahdollisimman erilaisia. Ruokatorille tulevat Osuuskunta PlusPiste, Maa- ja kotitalousnaiset, Jukkola Foods, Hunaja-Aappo sekä kokkaavat Vesa Saarinen, Esa Kiiskilä, Hannu Ritola ja Pete Säilynoja.

Superviikko yhdessä Kokkola Cupin kanssa

Ruokatori järjestetään samaan aikaan 8000–10 000 vierasta Kokkolaan keräävän Kokkola Cupin kanssa. Järjestelyissä tehdäänkin yhteistyötä GBK:n kanssa

– Haluamme yhdistää nämä kaksi isoa tapahtumaa, jotta voisimme taas kutsua tätä viikkoa superviikoksi. Haluamme tarjota viihtyvyyttä ja tapahtumia, jotta he kokisivat Kokkolan mukavaksi paikaksi, tiivistää Kallio.

Eurooppalainen ruokatori on Kokkolassa 15. - 22.7. Sen jälkeen se siirtyy Pietarsaareen Jaakon Päivien ajaksi. Kesä-heinäkuun vaihteessa tori nähdään Vaasassa ja Tampereella se vierailee tiuhempaankin.