"Tästä tulee iso lasku Suomelle" – aikapommi tikittää

Asiantuntijat pelkäävät, että suuret ikäluokat alkavat käyttää alkoholia suuria määriä eläkkeellä. Ehkäisemisen avainasemassa on perusterveydenhuolto.

Kotimaa
Valkoviinilaseja ja viinipullo pöydällä ulkona puutarhassa.
Seppo Sarkkinen / Yle

Suurten ikäluokkien edustajia on jäänyt tai on jäämässä eläkkeelle suuret määrät. Karuna tosiasiana voidaan sanoa, että suomalaista yhteiskuntaa saattaa odottaa iso ongelma, joka liittyy suurten ikäluokkien alkoholinkäyttöön.

- Alkoholinkäyttö eläkkeelle siirtyvien keskuudessa tulee muodostumaan enemmän ja enemmän ongelmaksi, koska ikääntyneitä on enemmän ja he ovat aktiivisessa työelämässä ja varhaisempina vuosina oppineet käyttämään alkoholia. Tilaanteeseen on varauduttu yhdessä eri järjestöjen kanssa ja olemme miettineet, millaisia palveluita nämä ihmiset tarvitsevat ja, miten runsaasti alkoholia käyttävät ikäihmiset tunnistetaan terveydenhuollossa, sanoo A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Pekka Heinälä.

Hänen mukaansa työelämästä eläkkeelle siirtyvien joukossa on tunnistettavissa kaksi pääryhmää, joihin asiantuntijoiden katse kiinnittyy.

- Siellä on ihmisiä, jotka ovat työvuosinaan viikonloppuisin käyttäneet erittäin runsaasti alkoholia ja vain työnteko on katkaissut alkoholin käytön, eli elämä on rytmittynyt alkoholin ympärille. Kun viikkoa rytmittänyt työ putoaa pois tai ihminen kokee menetyksiä lähipiirissä tai terveydessä, niin alkoholinkäyttöä vähentävät tekijät häviävät. Alkoholille on enemmän aikaa ja rahaa käytössä sekä sillä täytetään koettua tyhjyyttä. Toisilla ikäihmisillä alkoholinkäyttö alkaa vasta eläkkeelle pääsyn jälkeen. Tämä tapahtuu esimerkiksi ystävän myötävaikutuksella, Heinälä toteaa.

Eläkeläismummot huolenaiheena

Suomalaisten ikäihmisten (65-79 -vuotiaiden) alkoholin kulutus on noussut ainakin vuodesta 1985, mistä lähtien eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytymistä on tutkittu. THL:n tutkimuksessa silmiinpistävää on se, että varsinkin eläkeikäisten naisten juominen on lisääntynyt selvästi, kun taas miesten juomisen kasvu on ollut maltillisempaa. Kuvaavaa on se, että raittiiden naisten osuus ikäryhmästä putosi 70 prosentista 40 prosenttiin 22 vuodessa.

- Se on varmaan tabu. Erityisesti sen ikäluokan naiset eivät ehkä koe alkoholin runsasta käyttöä sopivaksi. Heillä on ollut kuitenkin suuret rajoitteet nuorena alkoholinkäytölle. Se voi olla häpeällistä, sanoo Suomen Mielenterveysseuran projektipäällikkö ja pitkään ikäihmisten alkoholinkäyttöä tutkinut Maria Viljanen.

Viljanen arvioi, että yksi syy juomiseen voi olla itse eläkkeelle jäämisessä. Hänen mukaansa se on monelle dramaattinen elämänmuutos ja alkoholista haetaan apua selviytymiseen.

- Juomisen takana on erilaisia syitä, eivätkä ihmiset tule riippuvaisiksi alkoholista huvikseen.

Ensimmäinen kostea eläkeläisikäluokka kehittymässä

Suuret ikäluokat ovat pääosin hyvintoimeen tulevia ja hyvässä kunnossa olevia ihmisiä. Kuitenkin ikäluokkaa vaanii viinan kirot.

- Meille on kehittymässä ikääntyvien henkilöiden joukko, joka pystyy juomaan alkoholia, koska heillä on enemmän varallisuutta käytössä ja lähtökohtaisesti myös terveys riittää siihen, että alkoholin vääjäämättömät terveyshaitat eivät lopeta heidän elämäänsä hetkessä. Meille kasvaa tällainen runsaasti juovien, vajaakuntoisten joukko, joka hoitamattomana tulee erittäin kalliiksi yhteiskunnalle. Pienellä puuttumisella voitaisiin parantaa heidän elämänlaatuaan ja karsia yhteiskunnan kustannuksia, johtava ylilääkäri Pekka Heinälä ennustaa.

Suomen Mielenterveysseuran projektipäällikkö Maria Viljanen on samoilla linjoilla.

- Se on ihan varmaa, että nuoremmat eläkeläiset käyttävät alkoholia enemmän kuin heitä vanhammat eläkeläiset. Se, mitä alkoholin käytöstä seuraa on merkittävämpää kuin absoluuttinen alkoholin määrä.

Tulevaisuudessa on tärkeä taata riittävä hoidon saanti alkoholin liikakäytöstä kärsiville ikäihmisille.

- On korkea kynnys myöntää, että kärsii alkoholiongelmasta. Hoitohenkilökunta ei välttämättä huomaa ikäihmisen alkoholiongelmaa. Tämä on kuntakohtaista. Osa pääsee hoitoon ja osa ei pääse. Minun mielestäni ikäihmisille suunnattu apu liikaan alkoholinkäyttöön on lisääntynyt, esimerkiksi Helsingissä on alettu ottaa strategioissa huomioon, että ikäihmisille on omia hoitopaikkoja, sanoo Maria Viljanen.

- Tästä tulee iso lasku Suomelle, jos siihen ei kunnolla havahduta perusterveydenhuollossa ja päihdehuollon erityispalveluissa, muistuttaa johtava ylikääkäri Pekka Heinälä.