Putkimiehen pitää osata myös puhetaidot

LVI-ala on ollut nuorten suosiossa jo pitkään. Alalle valmistuvien nuorten kannattaa muistaa, että työ opitaan kunnolla vasta töitä tekemällä, mutta sosiaalisissa taidoissa nykynuoret ovat edeltäjiään parempia.

Kotimaa
Avattu keittiön lattia
Anna Sirén / Yle

Nuorisoa ei kiinnostanut 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa putkimiehen työ. Siksi LVI-alalla työskenteleekin nyt enimmäkseen joko 1950-luvulla syntyneitä tai nuoria tekijöitä. Lämmitys-, vesijohto- ja ilmanvaihtotöiden yhteydessä puhutaan nykyään enemmän talotekniikasta, johon tarvitaan hyvin laajaa osaamista.

- Enää ei puhuta putkimiehistä, puhutaan talotekniikka-asentajista. Taloteknikka sisältää monenlaista automatiikkaa. Kun on koettu jonkinlaista työvoimapulaa, niin sen myötä alan arvostaminen on tullut myös rahallisesti näkyväksi, kertoo kajaanilaisen LVI-Aitan toimitusjohtaja Ville Hälinen.

Liikumme ihmisten asunnoissa ja olemme toisten kodeissa, niin käyttäytyminen ja ulosanti pitää olla hyvää.

Ville Hälinen

Kun alan suosio on kasvanut, myös keskiarvoraja on noussut oppilaitoksissa. Opinnot kestävät 2 – 3 vuotta, joten siinä ajassa opitaan vain peruskäsitteet ja työtavat.

Alan konkareihin verrattuna nuorilla tekijöillä on kuitenkin yhdessä asiassa paremmat valmiudet. Keskustelutaitoja tarvitaan varsinkin putkiremonttien yhteydessä.

- Tällä hetkellä alalle hakeutuneiden nuorten suurin vahvuus onkin juuri sosiaalisissa taidoissa. Liikumme ihmisten asunnoissa ja olemme toisten kodeissa, niin käyttäytyminen ja ulosanti pitää olla hyvää. Työntekijän pitää pystyä neuvottelemaan ja viestittämään asukkaille, miksi olemme paikalla. Sitä myöten työtaidotkin karttuvat, kun palaute käyttäytymisestä on ollut hyvä ja työmoraali on ollut hyvä, kertoo Hälinen.

Kisälli oppii mestarilta

Kukaan ei ole seppä syntyessään, joten talotekniikka-asentajakin oppii todellisen ammattitaitonsa työtä tekemällä. Ville Hälisen mukaan vastavalmistuneiden kannattaa tottua siihen, että työura alkaa pienemmillä työtehtävillä.

- Vaikka itseluottamus on korkea, niin pitää muistaa se, että teemme aina töitä jonkun asunnossa ja kiinteistössä, ja vahingon vaara on suuri. On tärkeää, että taidot opitaan työn kautta pikku hiljaa. Vuosien saatossa heistä tulee kokeneita ammattilaisia, sanoo Hälinen.

On tärkeää, että taidot opitaan työn kautta pikku hiljaa.

Ville Hälinen

Hälinen pyrkii työllistämään nuoria, jotta he ehtivät oppia taitoja 1950-luvulla syntyneiltä asentajilta. Vaikka talotekniikka on kehittynyt paljon, alan koulutus tapahtuu pääasiassa kentällä. Vastavalmistunut tarvitsee mallia kokeneemmalta asentajalta.

- Valmistuneen valmius ei ole sitä luokkaa, että pystyisi tekemään kerrostaloa. Omakotitalokin voi olla haasteellinen, koska tekniikka on mennyt eteenpäin ja on monia järjestelmiä.

Alan suosio näkyy myös työmoraalissa. Hyvältä LVI-alan ammattilaiselta toimitusjohtaja Ville Hälinen edellyttää suunnitelmallisuutta, sosiaalisuutta, huolellisuutta, mutta myös tehokkuutta.

- Nykyään, kun joukossa on hyviä oppilaita hyvällä keskiarvolla sekä peruskoulusta että lukiosta, niin opiskelumotivaatio on kova. He haluavat oppia ja näyttää kyntensä harjoittelujaksoilla. Osaaminen on kasvanut huomattavasti, ja nykyajan nuorilla myös työmoraali on kasvanut huomattavasti kuin mitä se oli 10, 15 tai 20 vuotta sitten.