Pahoitteleva Teknos lupaa rahaa Mätäjoen pelastamiseen

Maaliyhtiö Teknoksen mukaan Talin siirtolapuutarhan pohjoispuolella tapahtuneessa liuotinpäästössä on kyse inhimillisestä erehdyksestä. Liuotetta pumpattiin yhden työntekijän virheen takia suoraan sadevesiviemäriin

Kotimaa
Mätäjokea Pitäjämäeltä Helsingissä 21. toukokuuta 2013.
Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Tanskasta tavoitettu konserninjohtaja Pekka Rantamäki kertoo, että liuotinta pääsi puroon 500-1000 litraa. Vuoto ehti jatkua kahden tunnin ajan. Kyseessä on Shellsol A 100 -liuotin, joka on tyypiltään kevytaromaattinen liuotinbensiini. Se on haitallista ja ympäristölle vaarallista.

Normaalisti liuottimen pääsyn puroon olisi estänyt varajärjestelmä, jonka sulkuventtiili ei jostain syystä toiminut. Venttiili tarkastetaan vuosittain viranomaisten vaatimuksesta. Seuraava tarkastuspäivämäärä olisi ollut toukokuun lopulla.

Teknos on erittäin pahoillaan tapahtuneesta vahingosta ja lupaa osallistua omalla kustannuksellaan vaurioiden korjaamiseen ja kalakantojen elvyttämiseen.