Luonto tarjoaa iloja ja inhokkeja

Luonnon herääminen kevääseen on ihme ja ilo. Mutta on siinä kiusansakin. Joskus se saattaa kätkeytyä suojapanssarin sisään, toimittaja Tuija Veirto pohtii kolumnissaan.

Näkökulmat
Lehtokotilo syömäpuuhissa
Yle / Lahti

Se tapahtuu niin yllättäen.

Ensin nousevat esiin kevätkukat, sisukkaimmat suoraan lumilaikkujen keskeltä. Pian vihertää maa, puihin puhkeavat lehdet ja kohta ilmassa leijailee jo makea tuomenkukkien tuoksu.

Maasta, mullan alta kampeaa esiin muutakin. Ensimmäiset rusahdukset kengän alla kertovat, että ne ovat täällä taas – nuo pienet panssarikuoriensa sisällä lymyävät sarvipäät. Se on merkki siitä, että on parasta ryhtyä heti torjuntatoimiin.

Naapurin kanssa vaihdetaan kuulumiset ja siinä samalla tuoreimmat havainnot kotilorintamalta. Aidan vierustalla ovat parhaat apajat, puhumattakaan lehtikompostista.

Limaiset vanat ja reikäiset lehdet kertovat nilviäisen käyneen kylässä

Vartta ja lehteä innokkaasti tunkevan raparperin lehden alta ei löydy söpöä sammakkoa, mutta kotiloita kyllä aika kolonna.

*Limaiset vanat *ja reikäiset lehdet kertovat nilviäisen käyneen kylässä.

Kun kaikki kelpaa,joitakin kasveja on pakko siirrellä pahimmista hyökkäyskohteista helpommin valvottaville paikoille. Syökööt liljanlehteä, kunhan jättävät lipstikkapuskani rauhaan.

Ja ruohonleikkuri laulaa.

Kotiloille tarjoillaan kuuma kylpy

*Kuivalla, aurinkoisella säällä *pihamaalle laskeutuu hetkeksi rauha, mutta sateen ja kostean sään myötä ne lipuvat jälleen näkyville.

Silloin on aika käydä jälleen poimimaan. Kannellinen muovikippo kopsahtelee korvia hivelevästi, on kuin isoja marjoja keräisi. Kun se on täynnä, kotiloille tarjoillaan kuuma kylpy.

Onnellinen se, jonka pihassa kahisee lehtien seassa nilviäisten ohella myös pieni, piikikäs ja pitkäkuonoinen olento. Ihmisen ohella siili taitaa olla lehtokotilon ainoa varteenotettava vihollinen.