1. yle.fi
  2. Uutiset

Kevät toi verorekisteriin muurarin – viikossa jopa 5 000 uutta rekisteröityä

Rakennusalan harmaan talouden torjumiseksi perustettuun veronumerorekisteriin ilmoitetaan yhä joka viikko tuhansia uusia työntekijöitä. Yhteisellä työmaalla veronumero on pakollinen niin keittäjälle, vartijalle kuin kirvesmiehellekin.

talous
Tiiliseinää muurataan rakennustyömaalla.
Niklas Meltio / Lehtikuva

Maalis-huhtikuun aikana viikoittainen kasvuvauhti on ollut 3 000 - 5 000 henkilön luokkaa. Kasvu selittyy osin sillä, että kevään aikana aloitetaan uusia työmaita.

– Veronumerorekisteriin merkittyjen henkilöiden lukumäärä on kasvanut tasaisesti. Määrä kasvaa viikoittain noin 5 000 henkilöllä, vahvistaa ylitarkastaja Sari Wulff Verohallinnosta.

Työmailla on myös havahduttu siihen, että muutkin kuin rakennusalan työntekijät tarvitsevat rintapieleensä numeron.

– Tämä koskee kaikkia, jotka työskentelevät yhteisellä rakennustyömaalla. Mikä tahansa henkilö, niin siivooja, vartija kuin keittiöhenkilökuntaan kuuluvakin tarvitsee numeron. Ehkä tämä selittää sitä huimaa määrää, että siellä on jo yli puoli miljoonaa henkilöä merkitty rekisteriin, toteaa Wulff.

Veronumerorekisterin on merkitty nyt 526 900 henkilöä.

Rakennusalan yritykset ovat voineet hoitaa työntekijöidensä rekisteröinnit keskitetysti. Suomen kansalaiset ja osa ulkomaalaisistakin on voitu merkitä rekisteriin pelkän puhelimella tehdyn ilmoituksen perustella.

– Sellaiset ulkomaalaiset, joilla ei ole henkilötunnusta, joutuvat asioimaan henkilökohtaisesti verotoimistossa, josta heille annetaan henkilötunnus ja veronumero. Näitä henkilöitä on asioinut Verohallinnossa viime vuoden toukokuusta alkaen hieman vajaa 5 000 henkilöä, Wulff laskee.

Veronumerorekisteriin merkityistä ulkomaalaisista suuri osa on virolaisia, venäläisiä ja puolalaisia. Keskeisiä työntekijöiden lähtömaita ovat myös Saksa, Ruotsi, Romania ja Unkari. Kaikkiaan ulkomaalaisia on 46 600, ja eri kansalaisuuksia on yli sata.

Uusia toimialoja harkitaan

Hyvien kokemusten siivittämän veronumerojen käyttöä saatetaan laajentaa myös työmaiden ulkopuolelle. Tästä on kuitenkin tehtävä erillinen päätös.

– Valtiovarainministeriöltä on tullut mietintö, jossa pohditaan laajentamista riskialoille. Näitä ovat kuljetusala, siivousala ja esimerkiksi majoitus- ja ravitsemisala, kertoo Wulff.

Työntekijöiden tunnistekortteihin merkittävät veronumerot ovat olleet pakollisia yhteisillä rakennustyömailla maaliskuun alusta.

Lue seuraavaksi