1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Yksi hampaanleikkuukone tai naisten verryttelypuvun alaosa - katso, mitä Suomi vei vähiten

Suomen vientitilasto pursuaa eksoottisia tuotteita.

Sienirihmasto, punahaita, hyönteisiä. Suomen viime vuoden vientitilasto sisältää todella eksoottisia vientituotteita, kun sitä katsoo vähiten vietyjen tuotteiden sarakkeesta.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Näitä kummajaisia vietiin samalla todella vähän. Esimerkiksi eläinperäisiä pesusieniä vietiin alle kilo. Kymmeniä muita tuotteita vietiin painossa mitattuna yhtä minimaalisesti.

Määrällinen tilasto sisältää erikoisuuksia sekin. Vientiin päätyi muun muassa yksi huuliharppu, yksi naisten  verryttelypuvun alaosa ja yksi hampaanleikkuukone.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Moni vientierä jäi rahallisestikin kolikkokaupaksi. Riipimätön tupakka toi viejälleen euron vientitulon, sianrasvasta herui saman verran.

Pennosten arvoiset vientituotteet eivät ole matkanneet maailmalle erikseen, vaan ne ovat todennäköisesti olleet osa jotain suurempaa vientierää, jossa on ollut paljon muitakin tuotteita. Kun yksittäinen pikkutuote on kuitenkin ollut erikseen kirjattuna vientipapereissa, on se samalla päätynyt omaan sarakkeeseensa vientitilastoon.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Tullin vientitilastoon kirjautui viime vuonna lähes 7 000 tuotenimikettä. Miljoonan euron ylittäviä nimikkeitä on lähes 2 000, ja 100 000 euroa ylittäviä nimikkeitä lähes 3 700.

Eniten euroja kertyi öljystä ja paperista, miljardeja.