Vuonislahdessa on vilskettä ympäri vuoden

Lieksan Vuonislahdesta Pielisen rannoilta on löydetty kivikautisen asutuksen merkkejä. Vuonislahden sijainti on siis kiehtonut esi-isiämme jo aikojen alussa. Tänä päivänä Vuonislahti kukoistaa varsinkin kesäisin, mutta ei hiljene talvellakaan.

Vuonislahti, Lieksa
Ihmisiä kahvilla kyläkahvilassa
Milla Holm / Yle

Lieksan Vuonislahti on virkeä kylä, joka ei hiljene talvellakaan, mutta kesäisin kylä suorastaan kukoistaa. Kesän myötä väkimäärä kaksin- tai jopa kolminkertaistuu, sillä loma-asuntoja alueella on kuutisenkymmentä. Oman lisänsä tuovat turistit ja karavaanarit, joita Vuonislahdessa käy aina Eurooppaa myöten.

Ulkomaalaisia turisteja on käynyt Vuonislahdessa jo 1950-luvulta saakka, sillä vanha kestikievari aloitti toimintansa kylässä 50-luvun lopulla. Kievarin toiminta jatkuu edelleen.

- Kun alkaa kuulua saksan ja ranskan kieltä tuolta kylänraitilta, sitten on Vuonislahdessa kesä, tuumailee kylätoiminnan aktiivi Maija Jaatinen.

Karavaanielämää ympäri vuoden

Rekiniemen karavaanarialueella on 112 vaunupaikaa, joista osa on käytössä läpi vuoden. Vuosipaikkalaiset viihtyvät alueella muulloinkin kuin kesällä. Aluetta hallinnoi SF Caravan Pielisen-Karjala ry, joka on 37 -vuotias yhdistys, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Aulis Nevalainen.

- Meillä oli viime vuonna sillä tavalla juhlavuodenpaikka, että karavaanarialue tuli olleeksi Rekiniemessä 30 vuotta. Meidän yhdistys täyttää tänä vuotta 37 vuotta. Aikoinaan yhdistys etsi kovasti caravan-paikkaa ja löysi sen Vuonislahden kylän avustuksella täältä Rekiniemestä.

Tieto kulkee kaikille

Vuonislahden kyläseura on kaikkien Vuonislahden eri yhdistyksen katto-organisaatio, kertoo "kyläpiällikkö" Anu Penttinen.

- Meillä toimii kyläseuran lisäksi täällä jo vuosikymmeniä toimineita yhdistyksiä, työväenyhdistyksestä ja Martoista kalastajiin ja karavaanareihin. Elämää ja tekijöitä on hyvin paljon.

Hommat sujuvat ja sopu säilyy vaikka tekijöitä on paljon. Onnistumisen reseptiksi Anu Penttinen uskoo hyvää hallitustyötä.

Kesätori on joka lauantai ja se on varsinainen kesäolohuone.

Anu Penttinen

- Minä luulen, että kyläseuran hallituksen toimintatavalla on aika iso merkitys. Jokaisen yhdistyksen puheenjohtaja tai joku muu henkilö on mukana kyläseuran hallituksessa ja sen lisäksi hallituksen varajäseninä on kyläkokouksen valitsemia kyläläisiä. Tämän ansioista kylään leviää hyvin laajalle alueelle tieto siitä mitä suunnitellaan ja jokainen tekee sen jälkeen oman osansa.

Tapahtumarikas kesä

Vuonislahti on jo itsessään katselemisen ja kokemisen arvoinen, mutta kesällä kylässä tapahtuu paljon.

- Kylätoimintakeskus Kukkoon on avattu graafikko Raimo Puustisen muistonäyttely. Herranniemessä on meidän rantateatteri ja siellä nähdään heinäkuussa Teatteri-Traktorin Myrsky ja tänne tulee Mehtätivoli. Heinäkuun lopussa 21.7. nähdään Heikki Turusen taitelijajuhlavuoden kunniaksi vielä kerran Simpauttaja. Ja Paateri on tietysti yksi tärkeä nähtävyys.

Kesä alkaa Vuonissoikoon pelimannimusiikkitapahtumalla 8.-9.6. Samana viikonloppuna järjestetään ensimmäinen kesätori.

- Kesätori on joka lauantai ja se on varsinainen kesäolohuone, sanoo Anu Penttinen.