Evira hulluruohokasviksista: Älä käytä

Evira kertoo, että HUS:n Myrkytystietokeskuksesta saatujen tietojen mukaan kuluttajilla on ollut ruokamyrkytykseen viittaavia oireita takaisinvedon jälkeenkin.

Kotimaa
Rainbown Ruokaisat Pannukasvikset -pakastepussi.
SOK / Inex Partners vetää Rainbown Ruokaisat Pannukasvikset -tuotteita markkinoilta, koska vihannes-papusiemensekoituksessa epäillään olevan Datura-rikkakasvin eli hulluruohon siemenkotia. SOK / Lehtikuva

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira vahvistaa antaneensa SOK:lle määräyksen ottaa suoraan yhteyttä niihin asiakkaisiin, joiden tiedetään ostaneen Rainbow-merkin Ruokaisat pannukasvikset -pakastekasvissekoitusta.

Eviran mukaan päätös tehtiin hyvässä yhteistyössä toimijan eli SOK:n kanssa.

- Hallinnollisesti oli selkeämpää, että siitä annettiin määräys, Eviran tuoteturvallisuusyksikön ylitarkastaja ja jaostopäällikkö Annika Nurttila kertoo.

SOK selvitti tuotteen ostajia kassajärjestelmien ja asiakasrekisterin perusteella, mikä on poikkeuksellista.

Vastaavasti on toimittu ainakin kerran aiemmin. Silloin oli kyse elintarvikkeissa olleesta botuliinista.

SOK kertoi aiemmin tänään, että pakastekasvissekoitus on vienyt kolme ihmistä sairaalaan. Takaisin vedetyt tuote-erät saattavat SOK:n mukaan sisältää myrkyllisiä datura-rikkakasvin eli hulluruohon siemenkotia.

Evira kertoo, että HUS:n Myrkytystietokeskuksesta saatujen tietojen mukaan kuluttajilla on ollut ruokamyrkytykseen viittaavia oireita takaisinvedon jälkeenkin. Tuote on vedetty pois myynnistä viime viikolla.

Evira huomauttaa, että jos tuotteita löytyy vielä kotipakastimista, niitä ei tule käyttää, vaan palauttaa ostopaikkaan.