Prinsessa Madeleinen edellinen avioitumisyritys päättyi julkiseen nöyryytykseen

Kesäkuun kahdeksantena päivänä Christopher O'Neillin kanssa avioituva prinsessa Madeleine oli matkalla alttarille jo vuonna 2010, mutta tuolloin hääsuunnitelmat kariutuivat sulhasen osoittauduttua petturiksi. Prinsessa pakeni kohua Yhdysvaltoihin, jossa hän kohtasi uuden "prinssin", mutta joutui myös ruotsalaismedian riepoteltavaksi.

Prinsessa Madeleine ja Christopher O'Neill Kuva: Anders Wikilund / EPA

Tukholman kuninkaanlinnan kirkossa kesäkuun 8. päivä vihittävä prinsessa Madeleine on kantanut koko ikänsä villikkoprinsessan leimaa.

Ruotsin kuninkaan Kaarle XVI Kustaan ja kuningatar Silvian nuorimmaksi lapseksi 10. kesäkuuta 1982 syntynyt Madeleine Thérèse Amelie Josephine herätti lapsena huomiota muun muassa kiukuttelemalla välillä julkisuudessa.

Kesällä 1984 kuvatulla videolla (siirryt toiseen palveluun) Hälsinglandin ja Gästriklandin herttuatar Madeleine hermostui huonosti käyttäytyneelle veljelleen Carl Philipille ja nimitteli tätä tyhmäksi.

Aikuisena prinsessa herätti epätoivottua huomiota poikaystävillä, joita pidettiin sopimattomina seuralaisina kuninkaallisen perheen jäsenelle.

Madeleine on kruununperimysjärjestyksessä neljäntenä siskonsa kruununprinsessa Victorian, sisarentyttärensä prinsessa Estellen ja veljensä Carl Philipin jälkeen.

Prinsessa Madeleine valmistautuu häihin nyt jo toisen kerran muutaman vuoden aikana. Edellinen yritys kariutui vuonna 2010, kun prinsessan tuolloinen kihlattu paljastui petturiksi.

Madeleine kihlautui vuonna 2009 yläluokkaiseen perheeseen kuuluvan juristi Jonas Bergströmin kanssa, ja pari suunnitteli avioituvansa syksyllä tai talvella 2010. Unelmien häävuosi kääntyi kuitenkin painajaiseksi.

Hovi kiisti ensimmäiset lehtitiedot pariskunnan suhdekriisistä, mutta pian kuningatar Silvia joutui myöntämään, että prinsessan häitä lykätään. Viimeinen isku kihlaukselle tuli, kun norjalainen Se og Hör -lehti julkaisi Bergströmin norjalaisen salarakkaan haastattelun.

Prinsessa jätti Ruotsin

Prinsessa Madeleine purki kihlauksen huhtikuussa 2010. Ruotsin hovi tiedotti asiasta internetsivuillaan sen jälkeen, kun Madeleine oli lähtenyt matkalle Yhdysvaltoihin.

Yhdysvalloista tuli prinsessalle turvapaikka kotimaassa velloneelta kohulta. New Yorkista Madeleine löysi rauhan lisäksi myös uuden rakkauden, kun hän ryhtyi seurustelemaan sijoitusanalyytikkona työskentelevän Christopher O'Neillin kanssa.

Pitkäksi venynyt Yhdysvalloissa oleskelu käynnisti kuitenkin uuden kohun, kun prinsessan epäiltiin elelevän maassa verorahoilla ja keskittyvän laiskotteluun. Madeleinen virallisten edustustehtävien vähäisyyttä paheksuttiin niin äänekkäästi, että lopulta hovin oli ryhdyttävä toimiin.

Prinsessan ahkeroinnista äitinsä perustaman World Childhood Foundation -hyväntekeväisyysjärjestön palveluksessa julkistettiin ahkerasti tiedotteita ja Madeleine aktivoitui sosiaalisessa mediassa.

Nyt prinsessa julkaisee ahkerasti kuvia ja päivityksiä tekemisistään muun muassa Facebook-sivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

Lokakuussa 2012 prinsessa Madeleine ja Christopher O'Neill julkaisivat kihlauksensa YouTube-videolla (siirryt toiseen palveluun), josta jäi elämään Madeleinen tihi-kikatus. "Tihi" on tämän jälkeen esiintynyt useilla pilavideoilla ja päätynyt muun muassa Ruotsin euroviisukarsintojen vitsiksi (siirryt toiseen palveluun).

Toukokuussa Ruotsin hovi ilmoitti, ettei Christopher saa avioliiton myötä kuninkaallista titteliä, koska aikoo avioliiton jälkeen jatkaa työskentelyä, eikä aio ottaa Ruotsin kansalaisuutta.