1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

"Sadat ihmiset seuraavat suurennuslasin kanssa" – tunnettu näyttelijä järkyttyi Mätäjoen tuhosta

Ahkera kalamies Jasper Pääkkönen odottaa kiinnostuneena, kuinka liuotinvuodon aiheuttaja pitää lupauksensa.

Jasper Pääkkönen vastaanotti Vuoden 2013 kalamies -palkinnon Kotkan Maretariumissa. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Näyttelijä Jasper Pääkkönen valittiin vuoden kalamieheksi aiemmin tänä keväänä. Hän on kantanut huolta suomalaisten, uhanalaisten kalalajien puolesta, joihin kuuluu muun muassa meritaimen. Maanantaina esille tullut liuotinvuoto Länsi-Helsingissä virtaavassa Mätäjoessa kosketti uhanalaisten kalojen puolestapuhujaa. Mätäjoki kuuluu meritaimenen lisääntymisjokiin.

- Olin täysin järkyttynyt uutisesta. Siitä syystä, että näitä tapauksia on ollut liian monta. Esimerkiksi jätevesipäästöt Vantaanjokeen ovat tähtitieteellisiä. Puhutaan miljoonista litroista puhdistamattomia jätevesiä pelkästään tämän kevään aikana, Pääkkönen kertoo.

Hän ottaa esiin toisen esimerkin pääkaupunkiseudulta tältä keväältä. Vantaalla virtaava Krakanojaan valui HK Ruokatalon tehtaalta (siirryt toiseen palveluun) viime helmikuussa jätevettä. Niin kuin Mätäjokikin Krakanoja on meritaimenen lisääntymispaikka.

- Tämä on mahdollista Suomessa, koska minkäänlaisia sanktioita ei yleensä tule yrityksille. HK:n tapauksessa he eivät saaneet minkäänlaista sanktiota viranomaisten toimesta, ei muuta kuin kehotus lopettaa jäteveden laskeminen Krakanojaan, Pääkkönen huomauttaa.

Hänen mukaansa jos Suomessa olisi kovemmat sanktiot potentiaalisille jokien saastuttajille, kuten tehtaille, niin ne varmasti tarkastaisivat paremmin, että niiden järjestelmät todella toimivat.

"Seuraan tarkasti Teknoksen lupauksen toteutumista"

Pääkkönen uskoo, että tänä keväänä ilmi tulleet saastuttamistapaukset pääkaupunkiseudulla nostavat viimeistään meritaimenen tukalan tilanteen suuren yleisön tietoisuuteen.

- Pitkällä tähtäimellä uskon, että näistä ikävistä ympäristötuhoista on hyötyä meritaimenelle, koska laji on päässyt median kautta esille ja useampi ihminen ymmärtää lajin uhanalaisuuden.

Maalitehdas Teknos on luvannut osallistua Mätäjoen kalakantojen elvyttämiseen ja vaurioiden korjaamiseen. Yhtiö pääsee ainakin yhden henkilön silmätikuksi.

- Aivan ehdottomasti seuraan Teknoksen lupausta. Varsinkin sosiaalisen median aikakaudella tieto kulkee nopeasti, ja Twitteriä ja Facebookia selailemalla voi huomata, että Mätäjoki ja Teknos ovat puhuttaneet ihmisiä todella paljon ja laajalla rintamalla. Tiedän, että sadat kalakannoista kiinnostuneet ihmiset tulevat suurennuslasin kanssa seuraamaan lupausten toteutumista.

Pääkkönen odottaa mielenkiinnolla, miten Teknos arvottaa aiheuttamansa tuhon.

- Nyt katsotaan, minkälaisen arvon yhtiö pistää aiheuttamalle tuholleen. Vaakakupissa ovat oman bisneksen kannattavuus ja meritaimenkanta, joka on kärsinyt kovan tappion ja sen eteen tehdyt työvuodet.

Vuoden kalamiehellä on heittää ilmoille myös konkreettinen ehdotus. Pääkkösen mukaan Teknos voisi perustaa jokiluonnon suojelemiseen keskittyvän säätiön tai rahaston, joka keskittyisi virtavesien suojeluun pidemmällä aikavälillä kuin kertaluontoisena korvauksena Mätäjoen taimenistutuksiin ja hoitoon.