Tekes rahoittaa runsaasti Etelä-Karjalan yrityksiä

Matkailun odotetaan tuovan lisää yritystoimintaa. Myös matkailu- ja seikkailuyritykset voivat saada tukea.

TEKES
Lappeenrannan Myllysaaren seikkailupuisto.
Yle Etelä-Karjala

Etelä-Karjalaan on saatu runsaasti Tekesin yritysrahoitusta. Viime vuonna Etelä-Karjalan yritykset saivat yritystukia 11 miljoonaa euroa, kun esimerkiksi Pohjois-Karjalaan rahoitusta osoitettiin 5,4 miljoonaa euroa. Kymenlaakso jäi rahanjaossa lähes ilman.

Tekes odottaa matkailun ja kaupan tuovan Etelä-Karjalaan edelleen paljon uutta yritystoimintaa, kertoo ohjelmapäällikkö Minna Suutari. Uusi Fiiliksestä fyrkkaa -rahoitus pyrkii vauhdittamaan kehitystä.

- Kysymys on sentyyppisestä ohjelmasta, jossa yritetään saada yritykset innostumaan tunteen merkityksen oivaltamisesta liiketoiminnalle ja katsotaan asiakaskokemuksen merkitystä ja sitä, miten erilaiset aineettomat asiat luovat kasvua ja synnyttävät uudenlaisia innovaatioita erilaisissa yrityksissä, Suutari sanoo.

Esimerkiksi Lappeenrannassa toimiva seikkailupuisto Flowpark on kiinnostunut Tekesin rahoituksesta.

- Tämä saattaisi soveltua meidän pelisovelluksen tekemiseen. Sitä nyt selvitetään, olisiko tällaista rahoitusta mahdollista saada, Flowparkin toimitusjohtaja Janne Kalhama sanoo.