1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

Jaakko Teppo vihdoinkin Finlandia-taloon

Kansantaiteilija Jaakko Teppo viettää 60-vuotisjuhlaansa kiertueella loppuvuodesta. 1980- ja 90-luvuilla ahkerasti maata kiertänyt artisti joutui lopettamaan esiintymiset 1994 aivoinfarktin takia. Viime vuosina miestä ovat työllistäneet omiin teksteihin perustuvat musikaalikiertueet.

viihde
Jaakko Teppo
Matti Asikainen / Yle

Kansantaiteilija Jaakko Teppo täytti alkuvuodesta 60 vuotta. Merkkipäivää on toistaiseksi vietetty vain perhepiirissä. Koko kansalle synttärijuhlaa levitetään loppuvuodesta starttaavalla 60-vuotisjuhlakiertueella.

- Tällä kertaa järjestetään kiertue omin voimin ja mukaan tulee vanhoja kollegoita. Nyt odotellaan, että päästään turneelle.

Jaakko Tepon ura läksi käyntiin 1970-luvun lopussa ja etenkin 80-luku oli täyttä lentoa. Taiteilija kiersi maata matkailuautolla ja vaimon sisko pyöritti oman ohjelmatoimiston puitteissa yhteyttä asiakkaisiin.

- Se oli yhtä lentoa. Kotoa tuli ohjeet siitä, mihin piti mennä. 80-luku meni sillä lailla, tien päällä.

- Sitten vauhti toppasi Siilinjärvelle, olutteltassa meillä oli keikka Kuosmasen Sakun kanssa kun kesken kappaleen putos työkalut käsistä. En minä silloin vielä osannut ajatella, että nyt taisi mennä tämä työkyky tähän.

Aivoinfarkti katkaisi kovan keikkaputken, mutta jotain hyvääkin se toi mukanaan, kertoo Jaakko Teppo.

Leipäraha siinä väheni mutta elämisen taso korjaantui

Jaakko Teppo

- Yritin vielä jonkin aikaa sen kohtauksen jälkeen pelkkiä puhekeikkojakin, mutta se ei oikein tuntunut hyvältä. Sitten päätin siirtyä viettämään perhe-elämää. Se oli minulle ensimmäinen kerta, kun sai olla poikien ja vaimon kanssa. Leipäraha siinä väheni mutta elämisen taso korjaantui.

Iisalmessa syntyneen, nykyisin Joensuussa asuvan Jaakko Tepon tuotanto tuli monelle tutuksi jo c-kasetin kultakaudella 1980-luvulla. Ruikonperän multakurukun kynästä ovat lähtöisin monet tutut hahmot kuten Pamela, Onni ja Hilima sekä Topi Ryynänen. Viime vuosina hän tehnyt paluun parrasvaloihin musikaalikiertueiden myötä.

Monitoimimies Ryynänen

Jokaisella Jaakko Tepon tuotantoon perehtyneellä on suosikkinsa Pörsänmäen ja Ruikonperän hahmojen joukossa. Jaakolle itselleen tuosta henkilögalleriasta nousee yksi ylitse muiden.

- Kyllähän se on Ryynäsen Topi. Se on semmonen monitoimimies, melkein kaikessa mukana. Ja sitten sillä on nen-päätteinen nimi, se käy hyvin riimittelyyn.

Toinen nimi, joka kannattaa nostaa tässä vaiheessa esille, on Jarmo Jylhä. Sovittaja, joka loi Jaakko Tepon kappaleisiin kaiken kansa tunteman tunnelman.

- Jarmo oli mestari tekemään se tunnelman niihin lauluihin. Minä oli pudota penkiltä, kun kävin ensimmäistä kertaa kuuntelemassa omia kappaleitani

Jarmon kanssa sanottiin aina, että nyt tehdään musiikin historiaa

Jaakko Teppo

sovittamisen jälkeen studiossa. Niin loistavalta ne kuullostivat.

- Jarmon kanssa sanottiin aina, että nyt tehdään musiikin historiaa, ei mitään lirutuksia. Ja taisi niistä musiikin historiaa tulla kun ovat tähän asti aikaa kestäneet.

Jälkikasvu jatkaa teit isäin

Jaakko Tepon pojat Ilja ja Johannes ovat rynnänneet täysin rinnoin jatkamaan isän viitoittamalla tiellä viihdetaiteilijoina. Poikien Kaukolasipartio-yhtye on sekä juhlakiertueen bändi että myös itsenäisesti kiertävä kokoonpano.

- Mielenkiinnolla seuraan poikien edesottamuksia. Kaukolasipartio on mielestäni erittäin loistava viihdeorkesteri jo nyt. Sillä ne pojat koettaa repiä leipänsä. Minulle se oli helpompaa kun kiersin yksin, Kaukolasipartiossa on leipä tiukemmassa, kun soittajia on viisi.

- Mutta ei pelkästään rahasta soittamalla pärjää. Kyllä siinä pitää olla sellaista kiertäjän henkeä ja sitten pitää olla nöyryyttä mennä sinne minne pyydetään. Olen minäkin monet navetan nurkat ja lihatiskin päät kolunnut.

Kiertueelle marraskuussa

60-vuotisjuhlakiertue lähtee tien päälle marraskuussa. Maestro on itsekin mukana kiertueella, kiikkustuolissa istuen. Aluksi oli tarkoitus kiertää Itä-Suomessa, nälkä kasvoi kuitenkin syödessä.

- No ihan aluksi piti kattaa tämä ydinalue, Joensuu, IIsalmi, Kuopio. Siihen kuitenkin joutuu tekemään niin ison työn, että yhtäkkiä päätettiinkin sitten kiertää koko Suomi. Aloitetaan Finlandia-talosta, sinnehän minä en koskaan päässyt esiintymään. Nyt saattaa tulla siihenkin tilaisuus.

Lue seuraavaksi