Hyppää sisältöön

Talvivaara-journalisti Juha Kauppinen kaivaa uusia uutisvoittoja

Palkittu toimittaja Juha Kauppinen on ehdolla Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinnon saajaksi jo toista kertaa. Kaivosyhtiö Talvivaaran väsymätön kriitikko haluaa kuitenkin jo kirjoittaa muistakin aiheista ja on siksi tehnyt rohkean ratkaisun.

Kuva: Nina Keski-Korpela / Yle

Suurella Journalistipalkinnolla vuoden 2012 journalistisesta teosta palkittu Juha Kauppinen on jo toistamiseen ehdolla Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinnon saajaksi. Palkinnon saaja julkistetaan perjantai-iltana.

Kauppisen mukaan tutkivaa journalismia voi tehdä monella tavalla.

- Ei se tarkoita, että kaksi kuukautta tutkii jotain asiaa ja tekee yhden jutun, ehkä sitä toimittajien aikapulaa käytetään vähän verukkeenakin. Kaikki lähtee kuitenkin siitä, että jokin asia askarruttaa mieltä, ja ensimmäiset raapaisut asiaan on käytännössä minun mielestäni tehtävä omalla ajalla. Se ei ole työntekoa omalla ajalla vaan kiinnostumista asioista.

- Jos huomaa, että aiheessa on kaivelemisen arvoista, niin minuutissa pitää myydä juttuidea esimiehelle sillä tavalla, että se kuulostaa siltä, että siinä on pihvi. Harva esimies silloin kieltää tutkimasta lisää.

Ympäristö juttuaihe siinä missä muutkin

Ympäristöjournalismin nykytilaa Kauppinen kuvaa sanoilla "ihan hyvä".

- Ympäristö on noussut asiaksi muiden joukossa, josta voi tehdä juttuja ihan yhtä hyvin kuin mistä tahansa muustakin asiasta tai alasta. Vanhemman polven toimittajat eivät ehkä ole antaneet sille yhtä suurta painoa kuin taloudelle tai politiikalle, mutta tässä kohtaa on selvästi tapahtumassa muutos.

- Isoilla mediataloilla pitäisi kaikilla olla ympäristötoimittaja, joka ymmärtää ympäristö- ja luontoasioita hyvin ja syvällisesti. Tämä tietysti kytkeytyy koko journalismin tilaan, joka on hirveässä myllerryksessä juuri nyt, miten työpaikkoja ylipäänsä riittää kenellekään toimittajalle jatkossa, arvioi Kauppinen.

Talvivaaraskuupit syntyivät keittiönpöydän ääressä

Juha Kauppisen kotona Hämeenlinnassa eletään lapsiperheen arkea asiaankuuluvine kiireineen. Neljän lapsen isä on parhaillaan hoitovapaalla, mutta aikaa on riittänyt myös tutkia kaivosyhtiö Talvivaaran toimintaa.

- Keittiössä läppäri, kahvikuppi ja puhelin, siitä se lähtee. On ollut mukava olla kotona, joskin vähän turhan paljon on varmaan töitä tullut tehtyä.

Kun tajuaa, että jokin asia on iso uutinen, ja jos pelaan tämän oikein, niin tästä saa ison skuupin eli uutisvoiton, se tunne on edelleen jonkinlainen ajava voima ilman muuta.

Juha Kauppinen

- Väsyttävimpinä hetkinä mikä tahansa työ tuntuu siltä, että se on yhtä uhrausta, kun miettii asioita yötä myöten ja joskus kirjoittaakin yötä myöten. Tutkivaan journalismiin liittyy ulottuvuus, että haluaa kertoa ihmisille, miten jokin asia on. Joskus se ajaa lähes kaiken muun edelle, ei kuitenkaan perheen tai terveyden.

Kauppinen suhtautuu työhönsä intohimoisesti.

- Kun tajuaa, että jokin asia on iso uutinen, ja jos pelaan tämän oikein, niin tästä saa ison skuupin eli uutisvoiton, se tunne on edelleen jonkinlainen ajava voima ilman muuta.

- Sen jälkeiset hetket ovat tosin nykyään hyvin erilaisia kuin vaikka kolme, neljä vuotta sitten. Nykyään sitä vain ajattelee mielessään läpi, että mitä pitää tehdä, mitkä palaset tarvitsen juttuun, ja sitten kirjoittaa sen ja unohtaa. Tosin, jos joku Facebookissa jakaa vaikka Ylen jutun, joka on lähtenyt omasta uutisesta liikkeelle, niin kyllä se onnistumisen elämyksen aiheuttaa.

"Kiinnostaisi kirjoittaa muistakin asioista kuin Talvivaarasta"

Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-ehdokkuuden perusteluissa kerrotaan, että Juha Kauppinen on sitkeästi tuonut esiin Talvivaaran kaivoksen ympäristövaikutusten laajuutta, tarvittaessa vaikka ottamalla omia vesinäytteitä.

Kauppinen on paljastanut lukuisia yhtiön ja viranomaisten vakavia virheitä. Hän on myös tuonut esiin viranomaisvalvojien sidonnaisuuksia ja koko järjestelmän puutteita. Itse palkintoa hän pitää isossa arvossa.

- Tämä on toimittajien juttu, eipä se paljon muita ihmisiä kiinnosta loppupeleissä. Mutta Lumilapiota pidän isossa arvossa: valehtelisin jos sanoisin, ettei se yhtään kiinnostaisi. Tunnustus on tärkeää, ei kukaan varmaan ole vapaa sellaisesta ajattelusta. Tein Talvivaara-juttuni, koska on asioita, joita olen pitänyt niin tärkeinä, että olen halunnut kertoa ne ihmisille. Siitä tilanteesta on ajatus jostain palkinnosta ollut todella kaukana.

Mainetta niittänyt Kauppinen on nyt kuitenkin irtisanoutunut työstään ja on jäämässä vapaaksi toimittajaksi.

- Ajatus on ollut mielessä jo monta vuotta, vuonna 2009 olin jo osa-aikaisena vuoden verran, että sai kirjoittaa muustakin kuin ympäristöstä ja luonnosta, eli se on varmaan suurin syy.

- Kiinnostaisi kirjoittaa muistakin asioista kuin Talvivaarasta. Minulla on pari isoa Talvivaaraan liittyvää keissiä kesken ja kun ne saan loppuun, niin haaveena on hetkeksi aikaa sulkea se homma ja tehdä ihan muita juttuja.

.
.