1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Tutkimus: Saippuaoopperoiden hahmoilla on huonot elämäntavat

Liverpoolin yliopiston seurannassa muun muassa Emmerdalen hahmojen todettiin viettävän liikaa aikaa pubissa, välttelevän liikuntaa ja syövän epäterveellisesti.

Brittitelevisiossa esitettävien saippuaoopperoiden hahmot antavat tv-katsojille huonon esimerkin epäterveellisillä elämäntavoillaan, todetaan Liverpoolin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa. Kaksi viikkoa kestäneen seurannan aikana kirjattiin Emmerdalen, Eastendersin, Coronation Streetin ja Hollyoaksin hahmojen elintapoja.

Seurannan tuloksena saippuaoopperahahmojen todettiin viettävän liikaa aikaa pubissa juomassa alkoholia, välttelevän liikuntaa ja syövän epäterveellisesti. Liikuntaa näytettiin tai siitä puhuttiin sarjoissa vain neljä kertaa kahden viikon aikana.

Peräti 72 prosenttia sarjoissa nautitusta ruoasta oli epäterveellistä. Ainoa hedelmä, joka neljässä tutkitussa sarjassa syötiin kahden viikon aikana, oli yhden hahmon humalassa syömä mandariini.