Hyppää sisältöön

Esko Aho: SDP on kuin keskusta 70-luvulla

Keskustan entisen puheenjohtajan ja 90-luvun alkupuolella pääministerinä toimineen Esko Ahon mukaan suomalaisesta politiikasta puuttuu kantava voima.

Esko Aho Ylen Ykkösaamun vieraana 25. toukokuuta. Kuva: Yle

Ylen TV1:n Ykkösaamussa vieraillut Aho näkee SDP:n kannatuksen laskussa samankaltaisuutta keskustan tilanteeseen 70-luvun taitteessa. Silloin keskusta menetti maatalousväestön vähetessä kannatustaan Suomen maaseudun puolueelle.

- Minulla on tunne, että suurin ongelma tällä hetkellä on sosiaalidemokraattien puolella kuinka sopeutua siihen rakennemuutokseen, joka nyt syö tällä kerralla tätä teollisten työpaikkojen määrää ja teollista Suomea, sanoo Aho.

- Aika mielenkiintoista on, että haastaja on sama puolue vaikkakin eri nimellä. Nyt sosiaalidemokraatit joutuvat perussuomalaisten haasteen alle omassa rakennekriisissään.

Ahon mukaan koko Suomen poliittinen järjestelmä on kriisissä ja siitä puuttuu kantava voima ja tulevaisuuteen suuntautuva kyky. Tämä näkyy esimerkiksi sote-uudistuksessa, sanoo Aho.

- En oikein ymmärrä miten karttoja piirtämällä meidän terveydenhuoltomme paranee, Aho toteaa.

Ahon mukaan energia olisi keskitettävä terveydenhuollon toimintamallien uudistamiseen ja teknologisten mahdollisuuksien hyödyntämiseen.

Omaa paluutaan Suomen politiikkaan Aho ei sulje kokonaan pois, mutta sanoo, että suomalainen politiikka ei nykyisellään herätä hänessä suuria intohimoja. Yksi mahdollisuus olisi paluu ministeriksi esimerkiksi keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän johtamaan hallitukseen.

- Monen asian pitäisi sitten olla toisella tavalla, että politiikka näyttäisi kiinnostavalta - mutta katsotaan, sanoo Aho.