Sallassa tutkitaan pienkoneen rajaloukkausta

Sallan Tuntsalla maastokartoituslennolla ollut suomalaisyhtiön pienkone on lentänyt luvatta kaksi eri kertaa Venäjän puolelle sunnuntaina, epäilevät viranomaiset.

Kotimaa

Venäjän ilmatilan loukkaukset havaittiin tutkassa kolmen aikaan sunnuntai-iltapäivällä, kertoo tutkinnanjohtaja Antti Saarinen Lapin rajavartiostosta.

Saarisen mukaan suomalaisyhtiön koneessa oli ulkomaalainen miehistö. Sekä koneen kapteenia että suunnistajaa epäillään tällä hetkellä valtionrajarikoksesta, mutta kyse voi olla myös lievästä valtionrajarikoksesta.

Valtionrajarikoksesta voi saada sakon tai vankeustuomion, lievässä muodossa rangaistuksena on sakko.

Pienkoneella oli asianmukaiset luvat kartoitustoimintaan Suomen puolella rajan läheisyydessä. Venäjän puolelle lupaa ei ollut, mutta koneen epäillään lentäneen rajan yli kaksi eri kertaa lennon aikana.

Lapin rajavartiosto aikoo seuraavaksi tarkastaa koneen lentohistorian ja kuulustella asianosaisia. Tähän menee ainakin muutama päivä, Antti Saarinen sanoo. Saarisen mukaan asia siirtyy seuraavasksi joko syyttäjälle tai jos mahdollista, Lapin rajavartiosto kirjoittaa rangaistusvaatimuksen.