Päätoimittajayhdistyksen puheenjohtaja: "Ei mitkään päätoimittajien vaihtoviikot"

Helsingin Sanomien ja Demokraatin päätoimittajien potkut tuskin kertovat laajemmasta ilmiöstä, Päätoimittajayhdistyksen puheenjohtaja Heikki Hakala arvioi. Hänen mukaansa päätoimittajavaihdokset ovat aina vaikeita.

Kotimaa
Helsingin Sanomat -lehti.
Hanna Lumme / Yle

Päätoimittajayhdistyksen puheenjohtaja, Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Heikki Hakala uskoo, että viime päivinä sattuneiden päätoimittajien potkujen taustalla on enemmän kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää.

Demokraatti-lehden päätoimittaja Juha Peltonen kertoi erottamisensa johtuneen siitä, että lehti kertoi SDP:n uusien ministereiden nimet ennen kuin puolue tiedotti asiasta.

Helsingin Sanomien päätoimittajan Mikael Pentikäisen tapauksessa työsuhteen päättymistä on perusteltu luottamuspulalla.

- Juha Peltosen tapauksessa kerrottiin, että syy olisi liian aikaisin päästetty poliittinen uutinen. Ei se ihan irtisanomisperuste kyllä ole. Pentikäisen kohdalla on vaikea arvioida, mistä on kyse. Jos hallituksen ja päätoimittajan välillä ei ole luottamusta, aika vaikea on jatkaa. Päätoimittaja tosin kuuluu työlainsäädännön piiriin eikä siellä ole sellaista kohtaa kuin luottamuspula, Hakala sanoo.

Hän uskoo, että muutaman päivän sisällä tapahtuneiden päätoimittajien potkujen taustalla ei ole yhteistä nimittäjää eikä kyse ole laajemmasta ilmiöstä.

- Alalla tuulee aina. Hesari ja Demokraatti ovat aivan eri maailmoista, joten en usko, että potkuilla on tekemistä keskenään. En näe, että tässä olisi jotakin trendiä, että nyt olisivat päätoimittajien vaihtoviikot.

Hakala muistuttaa, että päätoimittajan vaihtuminen on aina lehdelle kova paikka. Korvaajan löytäminen ei ole helppoa.

- Potkut ovat varmasti pitkään pohdittuja päätöksiä.

Niin ikään päätoimittajana työskentelevä Heikki Hakala vastaa naurahtaen kysymykseen siitä, onko hän huolissaan omasta paikastaan.

- Aina on syytä olla hieman huolissaan.