”Istukaskalat uivat hymyssä suin vastavirtaan”

Teräsyhtiö Outokummun ympäristöpäällikkö Juha Kekäläisen mukaan yhtiön velvoiteistutukset ovat silloin onnistuneet, kun osa istutetuista meritaimenen poikasista nousee kutemaan Tornionjoelle.

luonto
Meritaimenen istutus
Kalastusmestari Rainer Määttä (oik.) Muonion kalanviljelylaitokselta näyttää Juha Kekäläiselle minkälaisia poikasia tankki sisältää.Kati Siponmaa / Yle

Teräsyhtiö Outokumpu istuttaa tuhansia meritaimenen poikasia Liakanjokeen Torniossa. Ympäristöpäällikkö Juha Kekäläinen kertoo, että kahden päivän aikana jokeen istutetaan noin 3 600 poikasta.

- Istukaskalan kuulemma tunnistaa siitä, että se ui hymyssä suin vastavirtaan. Luonnonkala puolestaan ui irvistellen, toteaa Kekäläinen itsekin hymyssä suin.

Meritaimenkanta on Tornionjoella uhanalainen, ja sen vuoksi yhtiö kohdentaa ympäristövelvotteisiin kuuluvat istutuksensa vesistöalueelle.

Jos niistä muutama kymmenenkään nousee kutemaan, niin silloinhan homma on maksanut hyvinkin vaivansa.

Juha Kekäläinen

Jos istutettu kala jää saaliiksi, pystyy sen erottamaan luonnonkalasta leikatun rasvaevän vuoksi.

- Kaikki kalat on minun ymmärtämykseni mukaan rasvaeväleikattuja, eli sitten nähdään, miten ne lähtevät nousemaan. Jos niistä muutama kymmenenkään nousee kutemaan, niin silloinhan homma on maksanut hyvinkin vaivansa, Kekäläinen muotoilee.

Laitoskala luonnonjoen armoilla

Tähän saakka kalanviljelylaitoksella eläneillä, 20 senttiä pitkillä sinteillä on omat vaaransa luonnonjoessa.

- Suurimmat uhat ovat isot hauet, jotka napsivat poikasia herkkupaloinaan. Edellisen istutuksen aikana joen alapuolella oli myös aika paljon koskeloita väijyssä, Kekäläinen muistelee.

Rokastajat eivät ole olleet kiinnostuneita poikasista.

- Pyytäjiä täällä ei ole näkynyt, eihän tuommoisia sittiäisiä viitsi kukaan pyytää, Kekäläinen tuumaa.

Toivottavasti vavat vääntyy joella muutaman vuoden päästä.

Juha Kekäläinen

Kekäläinen toivoo, että poikaset saisivat rauhassa kasvaa, jotta myöhemmässä vaiheessa olisi kunnolla pyydettävää.

- Toivottavasti vavat vääntyvät joella muutaman vuoden päästä.

Outokumpu käyttää vuosittain velvoiteistutuksiin 10 000 euroa. Yhtiöllä on tarkoitus istuttaa vesistöalueelle lisää meritaimenta tai siikaa myöhemmin vielä tänä kesänä.

Korjattu 28.05. 2013 13:15 Tieto lohien seurannasta. Jos istutettu kala jää saaliiksi, pystyy sen erottamaan luonnonkalasta leikatun rasvaevän vuoksi.