Puoluejohtajat kohtaavat illalla TV1:ssä - Kataisen hallituksen kausi on nyt puolivälissä

Kahden tunnin aikana keskustellaan siitä, miten hallitus on tähän mennessä onnistunut tavoitteissaan.

politiikka
Ville Niinistö, Jutta Urpilainen, Jyrki Katainen, Paavo Arhinmäki ja Päivi Räsänen kehysriihen lehdistötilaisuudessa Säätytalolla.
Ville Niinistö (vas.), Jutta Urpilainen, Jyrki Katainen, Paavo Arhinmäki ja Päivi Räsänen kehysriihen lehdistötilaisuudessa Säätytalolla Helsingissä 21. maaliskuuta.Yle

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kohtaavat tänään TV1:ssä "Vaalien välissä" - ohjelmassa. Puoluejohtajat keskustelevat siitä, miten hallitus on onnistunut tavoitteissaan, kun sen kausi on nyt puolivälissä.

Ohjelman tuottaja Matti Virtanen kertoo, että ajatus vaalien välissä järjestettävästä suuresta puheenjohtajakohtaamisesta syntyi eduskuntavaalien vaalidebattien yhteydessä.

- Niistä jäi hyvät muistot ja mietimme, millä keinoin sama elämys olisi toistettavissa.

- Kun pääministeri Katainen oli suostunut mukaan, oli muutkin puoluejohtajat suhteellisen helppo saada ohjelmaan.

Vaalikauden keskellä järjestettävän kohtaamisen etuna on se, ettei keskustelijoiden tarvitse spekuloida sillä, kuka menee halitukseen kenenkin kanssa.

- Nyt voidaan puhua suoraan politiikan sisällöstä, Virtanen sanoo.

Ohjelmassa on mukana myös Ruben Stillerin vetämä mini-Pressiklubi, joka kommentoi keskustelua. Pilapiirtäjä Ville Ranta puolestaan kuvittaa tapahtumia.

Ohjelma alkaa klo 21.05 ja kestää kaksi tuntia. Sen juontavat Katri Makkonen ja Jan Andersson. Suoraa lähetystä voi seurata netissä Yle Areenassa ja Yle Uutisten nettisivuilla.

Yle Uutisten nettisivuilla keskustelun käänteitä ja sen synnyttämää kommentointia seurataan myös omassa artikkelissaan.