1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Ampiaisten invaasio sulki osan uimarantaa Kuopiossa

Niuvan uimarannan läheiselle nurmikkoalueelle on ilmestynyt runsaasti maa-ampiaisen pesiä. Kaupunki on eristänyt vaarallisimman alueen nauhoin ja varoituskyltein.

Poikkeuksellisen vilkas ampiaisasutus on pakottanut kaupungin sulkemaan osan uimarannasta Kuopiossa. Kaupunki kehottaa ihmisiä välttämään liikkumista Niuvan uimarannan tuntumassa.

Uimarannan nurmikkoalueelle on ilmestynyt maa-ampiaisen pesiä. Ampiaisia on niin paljon, että kaupungin mukaan alueella oleskelu ei ole suotavaa.

- Yksittäisiä pesiä löytyy aina, mutta tämä määrä yllätti meidät täysin. Alueella liikutaan paljain jaloin, mikä tekee tästä ongelmallisemman asian, kertoo Kari Andronoff Kuopion kaupungilta.

Andronoffin mukaan maa-ampiaisia joudutaan hätistelemään vuosittain, mutta tällä kertaa tavattu esiintymä on poikkeuksellisen suuri.

Kaupunki on eristänyt vaarallisimman alueen nauhoin ja varoituskyltein.

Kaupunki aikoo muokata maan ja hävittää ampiaspesät mahdollisimman nopeasti. Kaupunki tiedottaa asiasta lisää, kun tilanne rannalla on saatu kuntoon.