Suomalainen hunaja viedään käsistä Keski-Euroopassa

Suomalaiset hunajantuottajat eivät pysty vastaamaan hunajan valtavaan kysyntään Keski-Euroopassa. Hunajantuotannon kasvattamista hankaloittaa hunajasadon vaikea ennustettavuus.

Kotimaa
Satakunnassa on saatu jälleen hyvä hunajasato.
Lappi-Hunaja

Suomalainen hunaja viedään käsistä Keski-Euroopassa. Raumalaisen Lappi-Hunajan yrittäjän Pasi Seikkulan mukaan Keski-Euroopan valtavaan kysyntään on mahdoton vastata suomalaisten mehiläisten työllä.

- Hunajaa tulee kerran vuodessa lyhyen kesän aikana. Sitä ei voi teollisesti valmistaa. Eli tuotanto on se pullonkaula tällä alallla, Seikkula kertoo.

Liiketoiminnan kasvattamisen ongelmaksi muodostuu myös hunajasadon vaikea ennustettavuus. Seikkulan mukaan lottoaminen on helpompaa kuin hunajasadon ennustaminen.

- Pienelläkin mehiläismäärällä voi tulla iso hunajasato, kun taas huonona kesänä voi isollakin mehiläismäärällä tulla hyvin pieni sato.

Seikkula kertoo, että sateinen ja kostea kesä on myrkkyä hunajasadolle. Tämän vuoksi esimerkiksi viime kesän hunajasato jäi vaisuksi.