Ikämiehet hurahtivat skoottereihin

Nuoruuden harrastukset houkuttavat monia uudestaan varttuneemmalla iällä. Kalervo Rautio kunnostaa vanhoja vespoja.

Kuva: Tuuli Mattila / Yle

Aurajoen rannassa kokoontuu parinkymmenen ikämiehen joukko. He tapaavat joka viikko samassa paikassa. Miehiä yhdistää kiinnostus skoottereihin, joista suurin osa on 60-luvun vespoja.

Kalervo Rautio vaihtoi aikoinaan vespansa autoon ja mopokaverit perheeseen. Kun hän tuli eläkeikään, nuoruuden harrastus alkoi taas houkuttaa.

Eläkkeellä on taas aikaa nauttia tästä. Onhan meitä vespoihin hurahtaneita vanhempia ukkoja Turussa aika paljon.

Kalervo Rautio

- Vespa-aika jäi kytemään takaraivoon. Eläkkeellä on taas aikaa nauttia niistä. Onhan meitä vespoihin hurahtaneita vanhempia ukkoja täällä Turussa aika paljon, Rautio nauraa.

Rautiolla on tällä hetkellä neljä 60-luvun vespaa. Ne ovat museorekisterissä.

- Pyrin pitämään ne alkuperäisessä kunnossa. Netistä löytyy aika hyvin varaosia, Rautio sanoo.

Kerho on kuin yhtä perhettä

Suurin osa kerholaisista on tutustunut toisiinsa vasta tultuaan toimintaan mukaan.

- Kokoontumisperinteen alkaessa vuonna 2007 täällä kävi vain muutama alan harrastaja. Vuosien varrella porukkaan on tullut mukaan uusia kasvoja, kertoo kaksi vuotta alaa harrastanut Niko Åkesson.

Porukan aktiivisimmat tapaavat toisiaan tiiviisti.

- Renkaiden potkiminen ja varaosavinkkien vaihtaminen ovat vain osa kerhon toimintaa. Teemme paljon retkiä, käymme elokuvissa ja museoissa sekä vietämme yhdessä joulujuhlia. Olemme kuin yksi suuri perhe, kerhon nuorimpiin kuuluva nelikymppinen Åkesson kertoo.

Kuva: Tuuli Mattila / Yle

Kerhon aktiivinen jäsen Pekka Hakanen innostui skoottereista tyttäriensä kautta.

- Kun tyttäret olivat skootteri-iässä, ei heitä aina kiinnostanut ajaminen. Ajoin sitten itse tyttären skootterilla, ja innostuin siitä, ensimmäisen vespan hiljattain hankkinut Hakanen muistelee.

Hakanen kuuluu niihin harvoihin kerholaisiin, jotka ajavat tapaamisiin skootterilla ympäri vuoden.

- Koska pitää aina olla vähän pilkettä silmäkulmassa, hankin skootteriin nastarenkaat, Hakanen naurahtaa.

Skootterikerho kokoontuu Aurajoen rannassa joka tiistai ympäri vuoden.