Ulkopolitiikka: Soinille ei riitä "pieni flirtti" europarlamentissa

Perussuomalaisten puheenjohtaja sanoo, ettei hän voi tehdä pientä flirttiä Brysselissä ja palata sen jälkeen tavoittelemaan pääministerin paikkaa seuraavissa eduskuntavaaleissa.

politiikka
Timo Soini

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pohtii Ulkopolitiikka-lehdessä mahdollista europarlamenttiehdokkuuttaan.

- Jos lähden Brysseliin, niin tähtäimessä on sitten oltava toimiminen eurooppalaisen EU-kriittisen liikkeen johtopaikoilla. Ei riitä, että käy valiokunnissa ja tulee viikonlopuksi kotiin, hän sanoo.

Soinin ehdokkuus saattaisi tarkoittaa myös luopumista puolueen puheenjohtajan tehtävästä.

- Puolueen ihmisenä en voi tehdä niin, että käyn tekemässä Brysselissä pienen flirtin ja ilmoitan sitten, että haluankin Suomen pääministeriksi. Tämä minun pitää ratkaista ensi syksyyn mennessä, hän sanoo.

Europarlamenttivaalit järjestetään ensi keväänä ja eduskuntavaalit vuonna 2015.