Made in Kainuu -palkittu Jymy korkkaa kotikentän Kossua vastaan

Sotkamon Jymy aloitti miesten superpesiksessä kautensa Helsingissä ja Tampereella. Hiukan pesisstadionin kaarella joukkue puhkuu voitontahtoa kotiyleisön edessä ensimmäisen kerran torstai-iltana. Roadtripiltä mukaan tarttui voittopisteiden lisäksi Made in Kainuu -palkinto Jymyn vuosikymmenien menestystarinasta.

urheilu
Sotkamon Jymy palkittiin Made in Kainuu -tunnustuksella, joukkuekuva on otettu toukokuussa 2013 Helsingissä joukkueen jokavuotisella Roadtripillä.
Made in Kainuu -hanke

Sotkamon Jymyssä uransa loppuun asti pelaava huippulukkari Toni Kohonen innostuu kotikentän korkkaamisesta (siirryt toiseen palveluun) tosissaan.

- Onhan tässä muka kaksi kotiottelua ollut, mutta on hienoa päästä vihdoin Hiukkaan ja tuttuihin olosuhteisiin. Ja sääkin suosii, toisin kuin etelässä, Kohonen viittaa Helsingissä pelatun ottelun sateisiin olosuhteisiin.

Kainuun helteessä valmistautuminen otteluun vaatii erityistä tarkkaavaisuutta.

Onhan tässä muka kaksi kotiottelua ollut, mutta on hienoa päästä vihdoin Hiukkaan ja tuttuihin olosuhteisiin.

Toni Kohonen

- Hiukan kenttä nyt on aina hyvässä kunnossa, mutta pitää tankata kunnolla. Kroppa kuluttaa lämpimänä iltana paljon energiaa, ja riittävä nesteiden nauttiminen pitää aloittaa jo ennen ottelua, Kohonen tietää.

Illan vastustajaa Koskenkorvan Urheilijoita Kohonen arvioi kovalyöntiseksi porukaksi.

- Etenkin pari miestä urakoi juoksuja, mutta kun kärki saadaan tylsistettyä, niin saamme heidän sisäpelistään terää pois. Ulkopeli ei Kossulla vielä toimi kunnolla, joten vaikka he tekevät paljon juoksuja niin myös vastustaja on saanut tehtyä paljon juoksuja.

Jymyn ulkokenttä on toiminut ensimmäisissä kolmessa ottelussa kuin unelma. Vastustaja on saanut tehtyä sotkamolaisia vastaan vain viisi juoksua (siirryt toiseen palveluun).

Jymy-juttu huomioitiin tunnustuksella

Kainuulaisia menestystarinoita, onnistumisia ja osaamista esille nostava markkinointiviestintähanke Made in Kainuu (siirryt toiseen palveluun) huomioi tunnustuksellaan Suomen menestyneimmän palloilujoukkueen Sotkamon Jymyn.

Jymy on viimeisen 23 vuoden aikana voittanut 21 miesten pääsarjatason Suomen mestaruusmitalia, ja menestymisen joukkueelle luoma julkisuus on Made in Kainuun mukaan tuonut myönteistä julkisuutta myös Kainuulle.

Myös joukkueen organisaatiossa on otettu koppi sen vaikutuksesta maakunnan elämänmenoon.

- Menestymällä pelikentällä ja sen reunalla rakennamme myönteistä mielikuvaa Kainuusta. Viihdyttävät ottelutapahtumat kuuluvat tähän pakettiin, puhumattakaan kauden päätteeksi yhdessä yleisön kanssa Nälkämaanlaulun laulamisesta, SuperJymyn toimitusjohtaja Jarmo Heikkinen viittaa lukuisiin mestaruusjuhliin Hiukassa.