1. yle.fi
  2. Uutiset

Raha teki kopioinnista rikoksen

Kopiointi ei ole aina ollut rikos. Se on ollut tapa oppia ja vasta raha teki teoksista alkuperäiselle tekijälleen arvokkaita. Ajantasan haastattelema muotoilukriirikko ja taidehistorian tuntija Kaj Kalin luo taidehistoriallista taustaa Marimekko-kohuun.

Kotimaan uutiset
Marimekon Ginkgo-kuosi vihreänä ja harmaana.
Marimekko

Muotoilukriitikko ja taidehistorian tuntija, Aalto-yliopiston graafisen osaston opettaja Kaj Kalin pitää suunnittelija Kristina Isolan Metsänväki-kangasta kiistatta kopiona ukrainalaisen Maria Primatšenkon satukuvasta Rotta matkalla.

Kalin antaa esimerkin: jos Primatšenkon maalaus olisi museon seinällä ja sen viereen kehyksiin pingotettuna Isolan Metsänväki-kangasta, eroa on etäämpää mahdoton nähdä.

Toinen julkisuudessa ollut esimerkki on ollut niin ikään Kristiina Isolan suunnittelema Marimekon Ginkgo-kangas. Muotoilija Maria Jauhiaisen mukaan kuosi muistuttaa hänen piirrostaan.

Kaj Kalin ei näe tätä ihan samanlaisena plagiointina.

- Teokset näyttävät erilaisilta, mutta aivan selvästi vaikutteita alkuperäisestä teoksesta on omaksuttu liian suoraan monistettavaan painokankaaseen. Ginkgosta puuttuu taiteelle oleellinen asia: taiteilijan tai muotoilijan uudeksi, toiseksi muuttava tulkinta vaikutteesta tai ihailun kohteena olleesta alkuperäistyöstä.

Kopiointi: Oppimenetelmästä rikokseksi

Taidehistoriassa kopiointi on ollut oppimenetelmä, jopa hyve ja tavoite. Rikos kopioinnista tuli vasta rahan myötä, muistuttaa Kaj Kalin.

1400 - 1500-lukujen ammattikuntalaitoksessa monien suurien taiteilijoiden, esimerkiksi Leonardo da Vincin, työhuoneella työskenteli kymmeniä oppipoikia. Mestari - kisälli-systeemissä kaikki perustui tarkasti taiteilijan ohjaukseen ja alkuperäiseen ideaan. Mestari saattoi itse tulla vain viimeistelemään teoksen, maalaamaan esimerkiksi enkelin silmiin silmäripset.

1700-luvun lopulla Ranskan vallankumouksen, teollistumisen ja nousevan yksilökeskeinen ajattelun myllerryksessä ammattikuntalaitos mureni ja keksittiin taide ja taitelijat.

- Koettiin, että taideteokset ilmentävät jokaisen tekijän korvaamatonta ja jäljittelemätöntä yksilöllisyyttä. Teokset nähtiin dokumentteina tekijöidensä sisäisistä maailmoista, ainutkertaisina ilmauksina. Sitä ennen taiteilijat olivat lähinnä koristemaalareita, arkkitehtien apulaisia ja käsityöläisiä.

1860-luvulla impressionismin ja modernien taidesuuntien tullessa, taidekauppa kiihtyi ja taiteesta tuli kauppatavaraa. Samalla syntyi keräilyinstituutio sekä julkisuus ja makukulttuuri. Kaj Kalin puhuu makutyranniasta tai –diktatuurista, niiden vallasta, joilla on oikeus kutsua jotakin asiaa taiteeksi erotukseksi jostain toisesta.

Samaan kehitykseen kuuluu taiteilijoille asetettu uniikkiuden ja omaperäisyyden vaatimus.

- Persoonasta tuli kilpailutekijä. Olen ainutkertainen, vedän tämän viivan näin, maalaan sinisiä tauluja erotukseksi muista.

Kalinin mukaan modernin taiteilijakäsityksen takana on hyvin voimakkaasti taidekauppa ja raha. Tätä liittoa yrittivät dadaistit ja surrealistit 1900-luvun alussa järkyttää nimeämällä teollisuuden valmistamia arkisia käyttöesineitä jollakin toisella tavalla ja kutsumalla sitä taiteeksi.

Uusi aika vaatii uudet tekijänoikeudet

Nyt esillä olevassa kopiointitapauksessa on Kaj Kalinin mukaan mitä suurimmassa määrin kysymys tekijänoikeuksista.

- Pitäisiköhän Marimekkoa alkaa kutsua Maria Primatšenkon mukaan mariamekoksi? Sieltäkö Marimekon äiti löytyy, Ukrainasta?

Uusi aika vaatii uudenlaisen käsityksen tekijänoikeuksista ja tekijöistä.

- Taide syntyy taiteesta, tapamme käyttäytyä toisista ihmisistä, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Digitaalinen kumous on tuonut koko maapallon maailmankulttuurin kuvat kaikkien käytettäviksi. Kun näemme Mona Lisan esimerkiksi Louvressa, emme ensimmäisenä koe katsovamme alkuperäistä teosta, vaan miljoonien teoksen tutuksi tehneiden kopioiden alkuperäiskappaletta.

Kalin kertoo, että hänellä itsellään on pitkään ollut maalari Hans Thoman maalauksesta mustavalkokopio ja alkuperäisen värillisen teoksen nähdessään Kalin piti sitä rumana.

Meidän kokemuksethan on aitoja, saamme ne sitten kopiosta tai alkuperäisestä.

- Meidän kokemuksethan on aitoja, saamme ne sitten kopiosta tai alkuperäisestä. Totta kai on ihmisiä, jotka luopuvat maalauksesta heti, jos paljastuu, ettei se olekaan aito. Mutta silloin he ovat ostaneet itselleen lähinnä arvopaperia, he ovat saaneet nautintoa arvopaperista, eivät perinteisestä itseensä luottavasta esteettisestä elämyksestä.

Parempi kertarysäys kuin ainainen kitinä

Kaj Kalin pitää kiinnostavana, että Marimekko pyytää anteeksi koko Suomen kansalta. Se osoittaa, että design on lähellä kansallista itsetuntoa ja näyttää, että Suomi on designmaa.

Kalin ei ihmettele, jos Marimekoltakin vastaavia tapauksia vielä löytyy.

- Graafisen suunnittelun maailmassa lähes kaikki mitä me näemme mainosgrafiikkana, perustuu modifioituihin toisiin projekteihin. Kaikilla taiteilijoilla on esikuvia. Muumitkin ovat saaneet vaikutteita John Bauerin satukuvituksista.

Tulevaisuuden varalle Kalinin ohje on: asian kanssa ulos, parempi kertarysäys kuin ainainen kitinä.

Ja jos joku esikuva on Marimekon suunnittelijoille niin valtava ja tärkeä, että se vaikuttaa tekijöiden kädenjälkeen, kankaiden reunoihin voisi laittaa maininnan lähteistä. ’Kiitos Maria Primatšenko’.

Lue seuraavaksi