EU aikoo tehdä lopun vuosikymmeniä jatkuneesta liikakalastuksesta

Ylikalastuksesta on määrä päästä kokonaan eroon vuoteen 2020 mennessä. Maailman luonnonsäätiön WWF:n mukaan kalakantojen toipuminen vie nyt saavutetulla sovulla kuitenkin yli sata vuotta. Suomen luonnonsuojeluliitto pitää sopimusta merkittävänä läpilyöntinä.

Ulkomaat
Kalastustroolari.
EPA

Euroopan unioni yrittää panna pisteen vuosikymmeniä jatkuneelle liikakalastukselle Välimerellä ja Atlantilla. Sen sijaan, että kalastuskiintiöistä päätettäisiin poliittisessa väännössä, päätökset on määrä tehdä jatkossa tutkijoiden suositusten perusteella.

Näin ollen poliittiset pikavoitot eivät enää syrjäyttäisi päätöksenteossa elinvoimaisten kalakantojen pitkäaikaista kehittämistä. EU-komissio arvioi, että 39 prosenttia esimerkiksi Koillis-Atlantin kalalajeista kärsii nyt ylikalastuksesta.

Jatkossa on tarkoitus vähentää myös kalastajien mereen heittämän ei-toivotun saaliin määrää. EU-maiden kalastajien lasketaan heittävän vuosittain mereen lähes kaksi miljoonaa tonnia kalaa.

Mikäli nyt saavutettu sopu johtaa toivottuun lopputulokseen, on liikakalastuksesta määrä päästä eroon vuoteen 2020 mennessä. Maailman luonnonsäätiö WWF ei kuitenkaan suhtaudu saavutettuun sopuun yhtä luottavaisesti. WWF:n mukaan kalakantojen toipuminen vie nyt saavutetulla sovulla yli sata vuotta.

Suomen luonnonsuojeluliitto on toista mieltä. Sen mukaan lopputulos parani neuvottelujen loppusuoralla.

- Sopimus on merkittävä läpilyönti. Tärkeintä on, että kalakannoille tulee ensimmäistä kertaa sitovasti kestävän enimmäistuoton tavoite. Se pitää ottaa huomioon esimerkiksi lohen kalastuskiintiöistä päätettäessä, kiittelee erityisasiantuntija Tapani Veistola.

Sopu vaatii vielä EU-maiden hallitusten ja europarlamentin hyväksynnän. Hyväksyntää pidetään varmana.

Lähteet: Reuters, AFP, AP