Sorsalammen vesi on pian kolmesti kirkastettu

Tampereen Sorsapuiston Sorsalampi on matala ja likainen. Siitä loppuu talvisin happi, ja sen pinnan alla selviää ainoastaan ruutana. Mutta onneksi on konsti, jolla lammen vesi saadaan kirkastettua.

luonto
Mies tutkii Sorsalammen vettä
Mauri Tikkamäki / Yle

Tampere-talon naapurissa sijaitseva Sorsapuisto on tunnettu lampensa lisäksi puiston kesälinnuista.

Sorsalampi on rehevä ja sen vuoksi sameavetinen. Tuoreimmissa mittauksissa sen fosforipitoisuus oli kymmenkertainen kirkkaaseen, puhtaaseen veteen verrattuna, kertoo limnologi Reijo Oravainen Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksestä.

Veden sameuden poistamiseksi lampeen on kaadettu alumiinikloridiliuosta. Toukokuun viimeisenä perjantaina operaatio tehtiin jo kolmannen kerran.

- Alumiini on hyvin tehokas fosforinsaostaja. Sitä on käytetty jäteveden ja juomavedenkin puhdistuksessa. Se toimii ihan samalla tavalla: sitoo fosforin ja tulee flokki, joka painuu ja vie alumiinin pohjaan, Oravainen selittää.

Oravainen arvioi, että viimeistään lauantaina lammen veden pitäisi olla kirkas.

Vain ruutana selviää

Sorsalampeen on joskus saattanut virrata lähdevettäkin, mutta tällä erää vesi on pääosin lähialueelta valunutta hulevettä, Oravainen arvioi.

Savessa ja maaperässä on luonnostaan niin paljon alumiinia, etteivät nämä lisäykset moninkertaista alumiinimääriä.

Reijo Oravainen

Sen lisäksi, että lampi on likainen, se on vain puolitoista metriä syvä. Talvisin Sorsalammesta loppuu happi, joten ainoa kala, joka näissä olosuhteissa selviää hengissä.

Syksyisin lampeen kertyy puista melkoinen määrä lehtiä. Kun bakteerit alkavat hajottaa massaa jään alla, aiheuttaa se osaltaan happikadon. Ja kun happi loppuu joka talvi, silloin rehevyyskään ei pysy aisoissa. Silloin tarvitaan ihmisen kättä kirkastamaan Sorsalammen vettä.

Alumiinikloridi levitetään lampeen tasaisesti veneestä koko lammen alueelle.

- Savessa ja maaperässä on luonnostaan niin paljon alumiinia, etteivät nämä lisäykset moninkertaista alumiinimääriä, Oravainen lupaa.

Koska Sorsalampi on niin likainen, on siihen kipattu alumiinikloridia vuoden välein. Yleensä käsittely pitää veden kirkkaana neljästä viiteen vuotta.