1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nuoret

Kesälomalle valvovien silmien alla

Sadat nuoret kokoontuvat tänään lauantaina juhlimaan koulujen päättymistä Lappeenrannassa. Illanviettoa seuraavat poliisin ohella vapaaehtoiset päivystäjät.

Kuva: Yle

Vapaaehtoiset päivystäjät seuraavat tänään lauantaina koulujen päättymisen juhlimista Lappeenrannassa.

Nuoret kokoontuvat perinteisesti Linnoituksella, jossa partioi myös joukko Lappeenrannan seurakuntayhtymän nuorisotyön värväämiä vapaaehtoisia.

Vuodesta 1999 asti järjestettyyn Schools Out -päivystykseen osallistuu vuosittain 20-30 seurakunnan, kaupungin ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin työntekijää sekä muita auttamishaluisia vapaaehtoisia.

Vapaaehtoiset eivät puutu nuorten päihteidenkäyttöön vaan pyrkivät läsnäolollaan rauhoittamaan nuorten juhlimista.

- Ei tulisi väkivaltatilanteita tai muuta vastaavaa, kertoo erityisnuorisotyönohjaaja Juho Karjalainen Lappeenrannan seurakuntayhtymästä.

Vapaaehtoiset päivystäjävät voivat esimerkiksi mennä keskeyttämään tappeluja. Alkoholin ja muiden päihteiden käyttöön puuttuu poliisi.

Aikuisen tuki tervetullutta

Vuodesta 2009 alkaen toiminnassa mukana olleen Karjalaisen mukaan nuoret suhtautuvat myönteisesti siihen, että aikuiset seuraavat juhlinnan kulkua.

Karjalaisen mukaan kuluva viikonloppu on Lappeenrannassa ainoa, jolloin vain nuoret ovat kaupungilla. Tilanne on hänen mielestään selkeämpi ja rauhallisempi, kun aikuisia ei ole joukossa juhlimassa, kuten vappuna.

- Aikuisethan eivät pysty valvomaan, jos ovat itsekin huonossa kunnossa.

Huolestuttavaa koulujen päättymisen juhlinnassa on Karjalaisen mukaan se, että mukana on alakouluikäisiä. Pääasiassa valleille kokoontuvat ovat kuitenkin yläkoululaisia ja peruskoulunsa päättäviä.

Päivystäjät tekevät illan aikana tiivistä yhteistyötä poliisin kanssa. Harvemmin poliisin apua kuitenkaan tarvitaan esimerkiksi väkivaltaisissa tilanteissa.

- Nuoret eivät ole aikuisia kohtaan uhkaavia. Nuoret riitelevät keskenään. Jos aikuinen tulee väliin niin aika hyvin he kuuntelevat, Karjalainen toteaa.

Nuorten juhlimista valvovat päivystäjät tunnistaa hihassa olevasta keltaisesta kolmiomerkistä.