1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. metsäpalot

Metsäpalojen vaara on suuri

Poikkeuksellisen lämpimät ja kuivat säät lisäävät metsäpalojen syttymisen mahdollisuutta.

metsäpalot
Tulipalon tuhoamaa maastoa.
YLE

Metsäpalojen vaara on kasvanut entisestään Lapissa. Lapin pelastuslaitoksen mukaan pitkään jatkunut kuiva kausi on lisännyt metsien syttymisherkkyyttä ja ennusteiden mukaan metsäpalovaara jatkaa kasvuaan.

Lappilaiset ovat käsitelleet avotulta kuitenkin vastuullisesti, sillä kuluvalla viikolla metsäpalojen määrä on jäänyt edellisviikkoa vähäisemmäksi, todetaan pelastuslaitokselta.

Kuivassa maastossa paloja aiheuttavat muun muassa palavat tupakantumpit ja maastossa liikkuvat työkoneet, joihin kertynyt kuiva pöly syttyy palamaan.

Pitkän metsäpalovaroitusjakson aikana metsäpaloja syttyy mitä erilaisimmista syistä. Kuivassa maastossa tai sen lähistöllä paloja perinteisesti ovat aiheuttaneet muun maussa lasten tulitikkuleikit, retkeilijöiden huonosti sammutetut nuotionpohjat ja leiriytymispaikoilla puutteellisesti ympäristöstä suojatut tulisijat, kertakäyttögrilleistä syttyvään maa-alustaan levinnyt palo tulisijojen piipuista ja nuotioista lentäneet kipinät sekä ajoneuvojen pakoputkien kuumat katalysaattorit kuivassa ruohikossa.

Lue seuraavaksi