Hätäkeskus saattaa opastaa vesille hyytynyttä soittamaan numerotiedusteluun

Hätäkeskusuudistuksen myötä Kuopion hätäkeskus ei enää välitä kiireettömiä vesipelastustehtäviä. Soittaja saatetaan opastaa tiedustelemaan numeropalvelun kautta alueella toimivan meripelastusseuran päivystysnumeroa.

Järvipelastajat Teuvo Karppi ja Esa Hirvonen valmiina tehtävään. Kuva: YLE / Paavo Koponen

Monelle vesille hyytyneelle veneilijälle saattaa vielä tulla yllätyksenä, jos hätäkeskuksesta kehoitetaan soittamaan numerotiedusteluun. Hätäkeskusuudistuksen myötä hätäkeskus ei enää välitä kiireettömiä vesipelastus tai avustustehtäviä.

- Aikaisemmin jos polttoaine loppui tai moottori hajosi, niin hätäkeskuksesta annettiin järvipelastusseuran päivystysnumero tai otettiin miehin yhteyttä ja me soitettiin apua tarvitsevalle,  kertoo Länsi-Saimaan Järvipelastusseuran puheenjohtaja Harri Kerkelä.

Kuopion hätäkeskuksen päällillö Kari Nevalainen kertoo, että ohjeistus on valtakunnallinen mutta korostuu Itä-Suomessa.

- Hätäkeskus on kiireellisiä hätätilanteita varten järvipelastus ei varsinaisesti tähän kuulu. Hätätilanteissa otamme yhteyttä pelastuslaitokseen, kertoo Nevalainen.

Länsi-Saimaan Järvipelastusseuran puheenjohtaja Harri Kerkelä kertoo, että aikaisemman ohjeistuksen mukaan kehoitettiin soittamaan aina hätäkeskukseen.

- Mikkelissä homma toimi erittäin hyvä ja toivottavasti voisimme pelata samaan käytäntöön. Varmasti tämä muutos tulee aiheuttamaan keskusteluja, kertoo Kerkelä.

Kuopion hätäkeskus on tuottanut koko Itä- ja Kaakkois-Suomen alueen hätäkeskuspalvelut joulukuusta lähtien.