1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Erityistaide on nousussa – vahva ilmaisuvoima kiehtoo

Ammattitaiteen rinnalle on viime vuosina totuttu nostamaan ITE-taidetta, mutta nyt on uuden opettelun aika. Erityistaide tekee tuloaan. Sillä tarkoitetaan erityistä tukea vaativien taiteilijoiden tekemää taidetta. Kokkolassa K.H. Renlundin museossa on kesällä esillä suomalaista ja ruotsalaista erityistaidetta.

kulttuuri
Osa Tanja Närhen eläinkuvasarjasta.
Tanja Närhi, eläinkuvasarja (osa), huopakynä. Minna Haveri

Erityistä tukea tarvitsevat taiteilijat, kuten kehitysvammaiset tai mielenterveysongelmaiset, työskentelevät studioissa, jotka tarjoavat heille tilat, värit, keskusteluapua ja ammattitaiteilijoiden tukea. Studiot myös huolehtivat teosten julkistamisesta ja avustavat taiteilijoita sopimusten teossa. Kaiken kaikkiaan ne toimivat tukena ammattimaisessa taiteen tekemisessä.

– Suomessa taidestudioita ei ole tarpeeksi. Ne on laskettavissa kahden käden sormin. Ruotsissa ollaan mahdollisesti pidemmällä, ainakin Tukholmassa studiot ovat hyvin ammattimaisia, arvioi tutkija ja kuvataideopettaja Minna Haveri.

Erityistaide kiinnostaa jo sijoitusmielessä

Suomessa erityistaiteen studioita on alle kymmenen, esimerkiksi Nastolassa ja Pieksämäellä, joten vain harvalla on mahdollisuus ammattimaiseen erityistaiteen tekemiseen.

Haverin mukaan erityistaiteen rahallinen arvostus on Skandinaviassa vielä aika pientä. Kansainvälisesti erityistaidetta ostetaan jopa jo sijoitusmielessä.

– Eri asia sitten, toivoisiko ilmiön rantautuvan tänne Suomeen. Se kuitenkin tarjoaisi ansiomahdollisuuksia ja lisäisi arvostusta – kolikolla on aina kaksi puolta, miettii Haveri.

Erityistaide lasketaan kuuluvaksi outsider-taiteiden joukkoon, kuten ITE-taide. Kansainvälisesti outsider-taiteelle on jo olemassa laajat studioverkostot ja useita yhteistyöhankkeita vireillä. Tämä tuo uusia yleisöjä ja yleistä hyväksyntää, kertoo Haveri.

Monipuolista ilmaisuvoimaa

Kokkolassa K.H. Renlundin museossa on esillä Ruotsista Atelje Inutin taiteilijoiden ja taidekoulu Linnean taideopiskelijoiden töitä sekä suomalaisten erityistaiteen tekijöiden töitä.

Erityisen ilmaisuvoimainen ja iloinen kokonaisuus.

Viisi kehitysvammaista nuorta on tehnyt taidetta Keski-Pohjanmaan Opiston Virtaset-ryhmässä, jossa etsitään eväitä itsenäiseen elämään. Heidän töitään on myös esillä museon In View - I sikte -näyttelyssä syyskuun puoliväliin saakka.

– Erityisen ilmaisuvoimainen ja iloinen kokonaisuus - myös monipuoliseen taidemakuun, hehkuttaa kuvataideopettaja Minna Haveri erityistaiteen näyttelystä.

Lue seuraavaksi