Crossfitissa liikkeitä elämää varten – ”Estetiikka on suorituskyvyn sivutuote”

Kilpa-crossfitissa urheilija menee suorituskykynsä äärirajoilla ja jopa sen yli. Lajin toisessa haarassa, kuntourheilumuodossa , opetellaan liikkeitä elämää varten. Kunto-crossfit ei vaadi urheilutaustaa eikä lähtötasolla ole merkitystä.

urheilu
Porilainen Mikko Salo.
CrossFit

Crossfit-harjoittelu vetää jatkuvasti uusia harrastajia puoleensa. Laji sopii kaikenikäisille ja lähtötasolla ei ole merkitystä.

- Laji on vetänyt todella paljon puoleensa juuri aloittelevia ihmisiä. Eikä se tarkoita, etteivätkö he olisi liikunnallisesti lahjakkaita. Ehdottomasti täysin noviisit ja liikkumattomat ihmiset voivat alkaa harjoitella crossfitia. Harjoitusmenetelmän yksi idea on skaalattavuus eli kaikille pystytään tekemään juuri omalle tasolle sopivia harjoituksia, toteaa lajin tuore EM-hopeamitalisti Mikko Salo.

Hänen mukaansa harrastajamäärät ovat kovassa nousussa Suomessa ja koko Euroopassa.

- Euroopassa tullaan 5-6 vuotta amerikkalaisia perässä lajin ja tietoisuuden levinneisyydessä, mutta koko ajan tulee uusia harrastajia ja uusi crossfit-seuroja.

Liikaa ei saa harjoitella

Alun perin amerikkalaisten palomiesten harjoittelusta jalostuneessa lajissa yhdistetään voima-, kestävyys- ja ketteryysominaisuuksia. Yksi harjoitus tehdään kovalla sykkeellä ilman taukoja. Tämä antaa keholle korkea-energistä ärsykettä, johon vartalo reagoi paremmin kuin pitkään kestävyysharjoitteluun. Lajin tuore Em-hopeamitalisti kehottaa kuitenkin säilyttämään maltin harjoittelussa.

- Isoimmat ongelmat Crossfitissa niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa ovat tulleet siitä, että ihmiset harjoittelevat liikaa eikä siitä, että yksittäisessä harjoituksessa tehtäisiin maastaveto tai kyykky huonosti. Jos sellainen ihminen, joka ei pystyisi harjoittelemaan viittä tai kuutta kertaa viikossa kuitenkin tekee niin viikosta toiseen, niin siitä syntyy tällaisia kroonisia tulehdustiloja esimerkiksi olkapäihin.

”Koko ajan pitää olla kunnossa”

Vuonna 2009 Crossfit Games -kilpailut eli MM-tittelin voittaneen Salon mukaan crossfit on hyvä keino päästä ”kesäkuntoon”, mutta ei osta ajatusta, että pitäisi olla vain silloin tällöin hyvässä iskussa.

- Minulle se on elämäntapa olla koko ajan hyvässä kunnossa. Ja kyllä crossfitissa lähtökohta on se, että estetiikka tulee hyvän suorituskyvyn sivutuotteena.