1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuninkaalliset

Tykit paukkuvat Elisabet II:n kruunajaisten 60-vuotisjuhlien kunniaksi

Viime vuonna juhlittiin näyttävästi Elisabtin valtaannousua vuonna 1952. Kruunun hän sai kuitenkin vasta suruajan jälkeen.

Englannin kuningatar Elisabet II kuvattuna Lontoossa vieraillessaan armeijan seremoniaalisen yksikön tukikohdassa Woolwichissä 31. toukokuuta 2013. Kuva: Paul Grover / AFP / Lehtikuva

Englannin kuningattaren Elisabet II:n kruunajaisista tulee sunnuntaina kuluneeksi tasan 60 vuotta. Vuosipäivää juhlitaan monin menoin, mutta ei läheskään niin näyttävästi kuin Elisabetin valtaantulon 60-vuotispäivää viime vuonna.

Juhlapäiviä on kaksi, koska isänsä kuoleman jälkeen hallitsijaksi noussut Elisabet kruunattiin vasta suruajan jälkeen. Se kesti 16 kuukautta.

Sunnuntaiksi ei ole suunniteltu julkista juhlaohjelmaa, mutta maanantaina kuningattarelle kajautetaan kunnialaukausten sarja niin Lontoon Green Park -puistossa kuin Towerin linnoituksessa. Jo torstaina Elisabet sai lahjaksi kopion kruunajaisissa kantamastaan kukkakimpusta. Kopion solmi alkuperäisen floristin tyttärentytär.

Kruunajaisten juhlajumalanpalvelus pidetään tiistaina Westminster Abbeyn kirkossa, jossa 27-vuotias Elisabet sai kruunun hiuksilleen sateisena alkukesän päivänä vuonna 1953. Sateesta huolimatta katujen varret olivat täynnä väkeä, jotka halusi nähdä uuden hallitsijan vaunuissaan.

Postimerkkejä ja pukuja

Kruunajaiset olivat ensimmäiset, joita britit saattoivat seurata myös televisiosta. Yli 20 miljoonan ihmisen arvioidaan kerääntyneen katselemaan suoraa lähetystä vastaanottimista, joita ei suinkaan vielä ollut joka kodissa. 11 miljoonaa brittiä kuunteli kruunajaistapahtumat radiosta.

Kruunajaisten 60-vuotispäivää juhlitaan myös muun muassa julkaisemalla postimerkkisarja, jossa on kuusi muotokuvaa Elisabetista vuosikymmenten varrelta. Heinäkuun lopussa Buckinghamin palatsissa aukeaa näyttely (siirryt toiseen palveluun), jossa on muun muassa pukuja kruunajaispäivältä, myös Elisabetin tuolloin käyttämä valkoinen satiinipuku.