Kuorot laulavat vesihittejä uimahallissa

Hämeenlinnan uimahalli täytyy kuorolaulusta. Sua lähde kaunis katselen, Deep river, Myrskyluodon Maija: lukuisat vesihitit ovat kolmen kuoron ohjelmistossa. Uimahallia kokeillaan kuorolauluun ensimmäistä kertaa.

kulttuuri
Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kuorot esiintyvät veden äärellä
Hämeenlinna-Vanajan seurakunta

Hämeenlinnan uimahallissa kuullaan kolmen kuoron voimalla vesimusiikkia. Vanajan kamarikuoro, tyttökuoro Aurorina ja Hämeenlinnan poikakuoro esiintyvät altaan reunalla kippari Ismo Savimäen johtaessa heitä soutuveneestä. Kuoroja säestää pianolla Kimmo Tapanainen.

Ohjelmisto on matka tyynistä vesistä myrskyjen keskelle. Matka alkaa lähteeltä (Sua lähde kaunis katselen) järvien ja jokien kautta (Deep river, Volgan lautturit) merelle (Drunken sailor, Myrskyluodon Maija, I am sailing). Kuoroilla on omia ja yhteisiä numeroita ja yleisökin pääsee ääneen parissa yhteislaulussa.

- Siihen miksi kuorot esiintyvät uimahallissa, liittyy useita asioita. On innostavaa etsiä jonkin teeman mukaista uutta ohjelmistoa. Pääsyy on kuitenkin se, että Vanajan kamarikuoro tekee usean vuoden aikana konserttisarjan, jossa käydään läpi antiikin peruselementit maa, ilma, vesi ja tuli – elementit, joista maailman katsotaan koostuvan. Uimahallissa vesi on läsnä, ja sisätilassa laulu kuuluu paremmin kuin ulkona luonnonveden äärellä. Vuoden päästä lauletaan maasta ja metsästä, vielä emme tiedä missä, kertoo Savimäki kuoron suunnitelmista.

- Tyttö- ja poikakuorot otin mukaan laulamaan aikuisten kanssa, sillä heille uimahalli on jännä esiintymispaikka, ja aina pitää olla aikaa pienelle seikkailulle.

Konserttiin on vapaa pääsy. Vapaaehtoisen käsiohjelman voi ostaa 10 eurolla. Hämeenlinnan uimahallissa kuorojen konsertti alkaa keskiviikkona 5.6. kello 20.