Näillä helteillä kelpaa pestä mattoja

Ylöjärvellä Kuuselan matonpesupaikalla Näsijärven rannassa käy kuhina. Matonpesupaikoilla on yleensä ruuhkaa vasta heinäkuussa, mutta vallitsevat helteet ovat innostaneet mattopyykille jo heti alkukesästä.

Kotimaa
Eila Sahimäki Kuuselan mattorannalla
Leena Peltokangas / Yle

Kuvankaunis Näsijärven ranta ja auringonpaiste houkuttelevat hikisiin puuhiin. Eila Sahimäki on jo kolmatta kertaa pesemässä mattojaan tänä kesänä.

- Isoja mattoja kun pesee näillä säillä niin saa ne ainakin kuivaksi. Näillä näkymin helteitä riittää, Eila Sahimäki sanoo.

Kokemusta rouvalla matonpesusta riittää.

- Avioliittovuosia on kertynyt 48, että sinä aikana on kesät pesty mattoja.

- Minulla on mäntysuopaa ja juuriharja. Ne ovat parhaat mahdolliset, suositeltavia kaikille.

Avioliittovuosia on kertynyt 48, että sinä aikana on kesät pesty mattoja.

Eila Sahimäki

Juuriharja alkaa näyttääkin jo sille, että se on saanut pesutuntumaa. Harjaksiakin on jo hieman irtoillut.

- Kyllä niitä aina vähän tipahtelee pois, kun voimalla painelee ja innostuu. Ei tämä silti mitään hampaat irvistelyä ole vaan mukavaa puuhaa, Eila Sahimäki sanoo.

Eila on varustautunut hellepäivän urakkaan ammattilaisen ottein.

- On mukana hattu suojaksi ja uimahousut. Menen uimaan sitten urakan päälle, Eila Sahimäki sanoo.

Marseille-saippualla hellävaraista pesua

Ulla ja Raimo Lepistö viimeistelevät omaa pesu-urakkaansa. Pestävää riitti.

- Seitsemän mattoa noin äkkiä laskien on talven saalis, Raimo Lepistö sanoo.

- Viime kesänä jäivät matot pesemättä, kun sää oli niin surkea, Ulla Lepistö kertoo.

Viime kesänä jäivät matot pesemättä, kun sää oli niin surkea.

Ulla Lepistö

Lepistöt eivät käytä perinteistä mäntysaippua ja juuriharja – yhdistelmää herkkiin mattoihinsa.

- Marseille-saippua ja pehmeät harjat toimivat näihin. Eivät riko maton pintaa, Ulla Lepistö sanoo.

Työnjako on selvä. Ulla Lepistö sanoo olevansa aputyttönä, mutta Raimo kiistää.

- Molemmat pesevät, niin kuin kerkiävät. Minä mankeloin ja kannan kun nämä ovat niin painavia, Raimo Lepistö sanoo.

Uimaan Lepistöt eivät aio, mutta ulkoilmasta kyllä nautitaan matonpesun ohella.

- Kahvit ovat mukana. Nyt istahdetaan hetkeksi juomaan kahvia ja odotellaan, kun matot tiputtavat suuremmat vedet, Ulla Lepistö hymyilee.