Kuinka rikas olet verrattuna muihin eurooppalaisiin? Kokeile laskurilla

Keskituloiset suomalaiset ovat kaikkein hyvätuloisimpien ihmisten joukossa lähes puolessa Euroopan maista. Syöttämällä Yle Uutisten tulolaskuriin kotitaloutesi tiedot voit itse vertailla, kuinka hyvätuloisten joukkoon kuuluisit eri Euroopan maissa.

talous

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Syötä liukusäädinten avulla kotitaloutesi tiedot. Näet alta, mihin tuloluokkaan kuulut Euroopan maissa. Voit myös ottaa vertailuun mukaan ostovoiman vaikutuksen eli hintojen erot eri maissa.

Nettovuositulot
55 000 €
Kotitaloutesi jäsenten yhteenlasketut vuositulot verojen jälkeen.
Yli 14-v.
Yli 14-vuotiaat
 
Kaikki kotitalouden 14-vuotiaat tai sitä vanhemmat: sinä, mahdollinen puoliso ja lapset.
Alle 14-v.
Alle 14-vuotiaat
 
Kaikki kotitaloudessa asuvat alle 14-vuotiaat lapset.

Keskituloinen suomalainen perhe tienaa vuodessa verojen jälkeen yhteensä noin 55 000 euroa.

Tällaisilla tuloilla monet suomalaiset rakentavat keskihintaisen omakotitalon ja säästävät sukanvarteen etelänmatkaa varten.

Mutta monessa muussa Euroopan maassa samoilla tuloilla elelisi herroiksi.

– Suomessa on todella se tilanne, että keskimääräinen tulotaso on korkea ja tuloerot pienet. Se tarkoittaa sitä, että pienituloinenkin suomalainen perhe on eurooppalaisittain verrattuna varsin hyvätuloinen, kiteyttää Veronmaksajien Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen.

"Pohjois-Euroopassa yltäkylläisyyttä"

Tarkalleen ottaen tavallinen keskituloinen ja kaksilapsinen suomalainen perhe kuuluisi kaikkein rikkaimman kymmenyksen joukkoon tasan puolessa Euroopan maista, kuten oheisesta laskurista käy ilmi.

Euroopan tilastokeskuksen Eurostatin tilastojen perustella keskituloinen voisi kutsua itseään rikkaaksi muun muassa Espanjassa, Kreikassa ja Portugalissa.

– Erot Euroopassa ovat kyllä huomattavia. Pohjois-Euroopassa eletään enemmän yltäkylläisyydessä. Välimeren maissa on sitten enemmän haasteellista, luonnehtii Teemu Lehtinen.

Laskurin luvuissa ei ole otettu huomioon ostovoiman eroa maiden välillä.

Erot maiden välillä kasvavat kiihtyvästi

Eurokriisin aikana koto-Suomessa on kannettu huolta muun muassa kansalaisten ostovoiman heikkenemisestä.

Mutta samaan aikaan tilanne on mennyt monissa muissa maissa paljon pahemmaksi ja tuloerot eri maiden välillä ovat kasvaneet yhä jyrkemmäksi. Asiantuntija uskoo, että vauhti kiihtyy yhä.

– Kyllä tämä eurokriisi entisestään on kärjistänyt eurooppalaisia tuloeroja maiden välillä. Tyypillisesti kriisimaat Välimeren ympäristössä ovat jo valmiiksi olleet pienempituloisia kuin täällä Pohjois-Euroopassa ja erot ovat nyt kasvaneet, sanoo Veronmaksajien Teemu Lehtinen.

Päivitetty 6.6.2013. klo 17:30. Laskuriin on lisätty mahdollisuus tarkastella ostovoiman vaikutusta.