Sinibaretit marssivat ylpeydellä paraateissa

Suomalaisia on ollut rauhanturvaamistehtävissä1950-luvulta saakka. Edelleenkin töitä löytyy näille erikoiskoulutetuille joukoille monin paikoin samoilta alueita kuin vaikkapa 50 vuotta sitten. YK-palveluksen jälkeenkin monet osallistuvat uskollisesti vuodesta toiseen puolustusvoimien paraateihin.

Kotimaa
Esko Harjunen, Seppo Tahvanainen, Pentti Raassina, Eero Pennala ja Petri  Rask ovat pohjoiskarjalaisia sinibaretteja
Esko Harjunen, Seppo Tahvanainen, Pentti Raassina, Eero Pennala ja Petri Rask ovat pohjoiskarjalaisia sinibaretteja.Pekka Sivukari / Yle

Joensuussa 4.6.2013 järjestetyssä Puolustusvoimain lippujuhlapäivän katselmuksessa ja paraatissa oli jälleen mukana joukko YK-joukoissa palvelleita sinibaretteja. Mukaan tapahtumaan vetävät isänmaallisuus ja perinteet:

- Osallistuminen on tullut perinteenä rauhanturvatehtävistä. Mehän sielläkin osallistuimme merkkipäivän tilaisuuksiin, kertoo Esko Harjunen.

- Se on aina mielenkiintoinen tehtävä ja myös arvokas tehtävä olla mukana. Aina on oltu, kun kutsu on kuulunut, toteaa Seppo Tahvanainen.

Pohjois-Karjalan Rauhanturvaajat ry:n joukko kertoo yhdellä suulla, että paraateihin ja muuhunkin toimintaan vetää mukaan myös voimakas yhteenkuuluvaisuuden tunne.

Muistoja on kertynyt useilta kriisialueilta

Kontiolahtelainen sinibaretti Esko Harjunen on ollut rauhanturvajana useaankin otteeseen:

- Olen aloittanut Kyproksella vuonna 1974 -1975. Sen jälkeen olin Siinailla kaksi seuraavaa vuotta. Golanilla olin 1980 – 81 vielä Libanonissakin 1983 – 84.

- Noiden vuosien jälkeen aseet ovat kehittyneet ja uhkat sitä myötä kasvaneet. Työ on mielestäni muuttunut kriisialueilla vaarallisemmaksi kuin ennen, toteaa Harjunen.

Noiden vuosien jälkeen aseet ovat kehittyneet ja uhkat sitä myötä kasvaneet

Esko Harjunen

Myöhemminkin usea sinibaretti on harkinnut tehtäviin hakeutumista ja jopa laittanut paperitkin sisään, mutta muuttunut elämäntilanne perheenperustamisineen on saanut päätökset ja aikeet perumaan.

Papilla tehtäviä niin sodassa kuin rauhassa

Joensuulainen Petri Rask on toiminut YK – joukoissa pataljoonan sotilaspastorina rauhanturvaajien parissa. Hän toimi 1990-luvulla vuoden Libanonissa ja on nyt mukana Pohjois-Karjalan Rauhanturvaajien toiminnassa. Siviiliammatiltaan hän on pastori.

- YK:n rauhanturvajoukkoihin lähteminen oli minulle nuoruuden haave. Siellä papin tehtävä on haastava. Siellä saa kulkea porukoiden mukana monenlaisissa tilanteissa.

YK:n rauhanturvajoukkoihin lähteminen oli minulle nuoruuden haave

Petri Rask

- Olimme Etelä-Libanonissa alueella, jossa ei tuolloin ollut montakaan kristittyä. Siksi oli tärkeää esimerkiksi käydä keskusteluja kylien imaamien kanssa. Uskontojen monimuotoisuus oli koko ajan läsnä, muistelee Rask.

Aiemmin rauhanturvaajat olivat tehtävästään palattuaan omillaan muistoineen ja painajaisineen. Nyt asiaan on puututtu:

- On meneillään projekti, jonka puitteissa otetaan vastaan eri alueilta kotiin tulevat suomalaiset kriisinhallinta- ja rauhanturvaajatehtävissä olevat henkilöt. Heidän kanssaan käydään lävitse niitä asioita, joita heidän toimialueella on tapahtunut, jotta niitä ei tarvitse yksin mietiskellä, sanoo pastori Petri Rask.