Kouvolan valtuutetut saivat synninpäästön ikäihmisten palvelusuunnitelmassa

Keijo Kaskiahon ja Reijo Valkeapään esteellisyyttä epäili SDP:n kaksi valtuutettua, jotka tekivät ikäihmisten palveluverkkosuunnitelmaa koskevasta päätöksestä valituksen hallinto-oikeuteen.

Kotimaa
Vanhuksia hoivakodin käytävällä.
Juha Korhonen / Yle

Hallinto-oikeuden mukaan Kouvolan kaupunginvaltuutetut Keijo Kaskiaho ja Reijo Valkeapää eivät olleet esteellisiä päättämään ikäihmisten palveluverkkosuunnitelmasta.

Kaskiahon ja Valkeapään esteellisyyttä epäilivät SDP:n valtuutetut Jukka Nyberg ja Harri Helminen, jotka tekivät valtuuston viime vuoden keväänä tekemästä päätöksestä valituksen hallinto-oikeuteen. He perustelivat kantaansa sillä, että Kaskiahon sisko ja Valkeapään vaimo toimivat Elimäen Puustelli -yhdistyksessä. Yhdistys tuottaa tehostettua palveluasumista vanhuksille ja vammaisille.

Hallinto-oikeus katsoi, että valtuuston tekemä päätös ei kohdistunut Puustelliin, eikä yhdistykselle ole odotettavissa siitä erityistä hyötyä.