Sairaalaklovni tuo iloa sairaalan arkeen

Sairaalaklovnitoiminta on vakiinnuttanut asemansa Suomessa. Helsingistä alkanut toiminta on levinnyt jo neljään muuhun yliopistolliseen sairaalaan.

terveys
Sairaalaklovni naurattaa pikkutyttöä.
Pinjaa naurattaa sairaalaklovni Hinkon touhut.Petra Ristola /Yle

Sairaalaklovnit haluavat lisätä toimintaa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Tällä hetkellä klovnit ilahduttavat lapsipotilaita kerran viikossa.

Sairaalaklovnitoimintaa on ollut Turussa jo kymmenen vuoden ajan ja toiminta on tullut osaksi sairaalatoimintaa.

- Tunnemme, että olemme osa yliopistollisen sairaalan hyvää hoitoa, Sairaalaklovnit ry:n toiminnanjohtaja Aino Viertola sanoo.

Tyksin ylilääkäri Jussi Mertsola on iloinen klovnitoiminnasta. Mertsolan mukaan klovnitoiminta on vakiinnuttanut asemansa sairaalatoiminnassa.

- Sairastaminen on kurjaa, mutta klovnit tuovat piristystä. Iloisilla asioilla on tapana häivyttää kurjia juttuja, Mertsola sanoo.

Toinen vierailupäivä haaveissa

Sairaalaklovnit vierailevat Tyksin lasten osastoilla joka tiistai. Toiveena on saada toinen vierailupäivä.

- Kävisimme mielellämme täällä toisena päivänä viikon aikana. Tyks on iso sairaala, emmekä ehdi käymään kaikilla osastoilla. Meitä on toivottu myös lasten ja nuorten psykiatriselle osastolle, Sairaalaklovnit ry:n toiminnanjohtaja Aino Viertola kertoo.

Kaiken kaikkiaan 40 koulutettua sairaalaklovnia toimii viidessä eri kaupungissa. Turun lisäksi toimintaa on Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa.

Jokaisessa yliopistosairaalassa toimii omat klovnitiimit. Klovnina toimivat ovat alan ammattilaisia kuten näyttelijöitä.

Kysymme aina lapselta luvan, kun menemme johonkin huoneeseen.

sairaalaklovni tohtori Perä-Prötkylä

- Lisäksi heillä on sairaalaympäristöön liittyvä koulutus, johon kuuluu muun muassa hygienia, vaitiolovelvollisuus, sairaalalaitteet ja ympäristö.

Sairaalaklovnin työ on hienotunteista

Tohtori Possukka Perä-Prötkylä alias Heidi Fredriksson on ollut alusta saakka sairaalaklovnitoiminnassa mukana.

- Tämä on kehittävää, haastavaa, opettavaa ja herkkää työtä. Vaikka tässä on omat haasteensa ja rankkojakin asioita saa kohdata, on tämä ihanaa työtä.

Klovnin työ vaatii paljon muutakin kuin vain ilottelua. Klovnin pitää osastolle tullessaan aistia tunnelmaa, potilaita ja henkilökuntaa.

- Nimenomaan se tunneherkkyys pitää olla, vaikka emme herkistele. Kysymme aina lapselta luvan, kun menemme johonkin huoneeseen, tohtori Perä-Prötkylä sanoo.

Klovnin työ on improvisaatiota ja klovnin pitää olla herkkänä kohdatessaan lapsen.

Tunnemme, että olemme osa yliopistollisen sairaalan hyvää hoitoa.

Sairaalaklovnit ry:n toiminnanjohtaja Aino Viertola

- Meillä ei ole mitään valmista kaavaa, jota esitämme. Se esitys tai tilanne syntyy aina yhdessä sen lapsen kanssa, lapsen tarpeiden mukaan ja sen tilanteen mukaan.

Sairaalaklovnin tehtävänä on yrittää saada lapset hetkeksi unohtamaan sairautensa. Myös vanhemmille klovnin vierailu voi olla piristävää. On myös mahdollista, että klovni on henkilökunnan apuna toimenpiteiden aikana. Klovnit eivät kuitenkaan koskettele lapsia sairaalassa.

- Hygieniasyistä kohtaamme lapset verbaalisella tasolla. Kohtaaminen voi olla myös kommunikaatiota ilman sanoja.

Sairaalaklovnit ry rahoittaa itse toimintansa muun muassa varainhankinnalla. Iso tukija on RAY.

Turussa sairaalaklovnit näkyvät sairaalan ulkopuolella seuraavan kerran Seikkisrockissa lauantaina 8.6. Samalla Sairaalaklovnit järjestävät varainkeräystempauksen, jonka tavoitteena on mahdollistaa toinen klovnipäivä Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.