Korjausrakentamiseen vanahoo ossoo

Kiinnostus rakennusperinteen vaalimiseen lisääntyy Etelä-Savossa.

restaurointi
Vanha ikkunaraami 1880-luvulta.
Vanha ikkunaraami 1880-luvulta.YLE / Anri Koski

- Vanhojen rakennusten suhteen asenteet ovat kuitenkin monesti vielä tiukassa, mieluummin puretaan kuin säilytetään, sanoo Etelä-Savon korjausrakentamiskeskuksen toiminnanjohtaja Maria Luostarinen.

- Halua on usein enemmän kuin resursseja, koska korjausta vaativat asunnot ja vanhat maatilat ovat usein kakkosasuntoja, joihin ei ole varaa investoida. Korjausrakentamisella on kuitenkin yhä kasvava kannattajajoukko.

- Uusvanhat sisustustrendit kiinnostavat ihmisiä, ja korjausrakentamiskeskuksen Rantasalmella sijaitsevan Vanahoo ossoo -varaosapankin tarvikkeet päätyvät usein myös mökeille, grillikatoksiin tai mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin, kertoo Maria Luostarinen.

-Hittituotteita ovat moniruutuiset ikkunat ja aidot peiliovet.

Etelä-Savon korjausrakentamiskeskus on Etelä-Savon rakennusperintöyhdistyksen hankevaroin ylläpitämä yksikkö, joka antaa korjausneuvontaa, tekee kohdekäyntejä ja järjestää koulutusta. Vanhojen rakennusten varaosapankki Vanahoo ossoo auttaa säilyttämään jo purettua rakennusperintöä, ja samalla purkuosat löytävät uuden merkityksen korjauskohteissa. Vanahoo ossoo on avoinna kesä-syyskuun ajan lähes joka päivä, lisäksi tarvikkeita myydään myös verkkokaupassa.