1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Taide kuljettaa taiteenystävää - Taidekeskus Salmelan kesä alkaa

Mäntyharjulla Taidekeskus Salmela avaa ovensa tulevana viikonloppuna.

Kulttuuri
Taidekeskus Salmela
Taidekeskus Salmela avaa ovensa viikonloppuna.Adam Bellgrau/Yle

Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala uskoo tänä kesänä ennätyskävijämäärän rikkoutuvan. Suuri yleisömäärä asettaa taidekeskukselle haasteen siitä, kuinka näyttelyt onnistutaan avaamaan kaikille kävijöille.

- Ruuhkaa meillä tietysti ajoittain on, varsinkin konserttipäivinä, mutta kaaoksessa ei näyttelyä tarvitse katsoa, Hoikkala kertoo.

Salmelassa luotetaan katsojan tulkintaan

Katsojan kannalta on tärkeää kuinka helposti taidetta voi lähestyä. Taidekeskus Salmelassa tarjotaan esimerkiksi opastettuja kierroksia sekä näyttelyesitteitä, mutta taidemuseoista tutut tulkintaa helpottavat näyttelytiedot, salitekstit ja audio-opasteet puuttuvat. Salmelassa luotetaan enemmän katsojan omaan tulkintaan.

- Monet taitelijat haluavat, että taideteos avautuu katsojan omassa tunnelmassa ja mielentilassa, Hoikkala kertoo.

Myös Salmelan tämän kesän nuorin taiteilija Landys Roimola näkee, että tärkeää on katsojan ja taideteoksen kohtaaminen. Roimola uskoo, että avoin asenne auttaa taiteen kohtaamisessa.

- Se riippuu paljon katsojasta minkälaisen asenteen ottaa. Ei taide ole vaikeasti lähestyttävää, jos vaan rohkeasti lähestyy, Roimola pohtii.

Osallistavaa taidetta lapsille

Salmelan tämän kesän nuorimman taitelijan Roimolan ja vanhimman Heikki Häiväojan välillä ikäeroa on peräti 63 vuotta. Tänä kesänä Salmelassa panostetaan kaikenikäisten taidekokemuksiin.

- Meillä on lastenlauantai, jossa tarkoituksena on auttaa nuoria ja lapsia pääsemään sisään taiteeseen, Hoikkala kertoo.