1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Terassin tärinä saa ampiaisen hermostumaan

Ampiaiset ovat pistiäisistä ärhäkimpiä, eikä yhteenottoja ihmisten kanssa voi kesäisin välttää. Kulkuteiden lähellä olevat pesät on parasta hävittää heti alkukesästä. Ympäristötieteen dosentin Jouni Sorvarin mukaan ampiaisia on vuorovuosina enemmän tai vähemmän.

Ampiaisten kerrostalo rakentumassa. Kuva: Pirkko Toivonen

Kesä tuo kukkien tuoksun lisäksi pihoille ja terasseille ampiaiset, mehiläiset sekä kimalaiset. Yleisemmin ihmisten riesana ovat ampiaiset. Ne hakeutuvat pesimään talojen ullakoille tai räystäiden, portaiden ja terassilautojen alle.

- Asuinrakennuksiin pesivät ampiaiset voivat olla hermostuneita, koska usein pesiin kohdistuu esimerkiksi tärinää, kertoo dosentti Jouni Sorvari Itä-Suomen yliopistosta.

Pistiäisten pesintä alkaa lajista riippuen toukokuussa. Osa lajeista pesii koko kesän.

- Ampiaiset ja kimalaiset ovat yksivuotisia pesiytyjiä. Niiden yhdyskunnat hyytyvät siis loppukesällä, ampiaisilla hieman myöhemmin kuin kimalaisilla. Yhdyskunnan uusi kuningatar talvehtii, mutta vanha kuningatar, työläiset ja kuhnurit kuolevat ennen talvea.

Jos ampiaispesä rakentuu terassille tai muuhun paljon ihmisten käytössä olevaan paikkaan, pesä kannattaa tuhota mahdollisimman varhaisessa rakennusvaiheessa.

- Loppukesällä pesien koot voivat olla jo niin suuria, että tehtävä saattaa olla jopa vaarallinen, sanoo Sorvari.

"Ampiaiset tuskin pesiytyvät samaan paikkaan toista kertaa"

Pesien hävittämiseen kannattaa ryhtyä illalla, jolloin ampiaiset eivät enää lennä vaan majailevat pesässään. Ampiaispesä voidaan leikata irti suoraan pussin sisään tai pesän hävittämiseen voi käyttää kaupoista saatavia hyönteismyrkkyjä.

Asuinrakennuksiin pesivät ampiaiset voivat olla hermostuneita, koska pesiin kohdistuu usein esimerkiksi tärinää.

Jouni Sorvari

- Osa myynnissä olevista myrkyistä on tarkoitettu erityisesti ampiaisille. On myös olemassa erityisiä ampiaispyydyksiä, joihin ampiaiset lentävät itse ja kuolevat sinne.

Ampiaispesien hävittämiseen ei kannata lähteä, mikäli siihen ei ole erityistä tarvetta. Pistiäiset eivät Sorvarin mukaan enää luultavasti pesi seuraavana vuonna samassa paikassa.

Kaikki kolme lajia ovat myös huomattavan tärkeitä luonnossa.

Kimalainen pölytyspuuhissa. Kuva: Tarja Rantama

- Varsinkin kimalaiset pölyttävät kukkia. Ampiaiset puolestaan ovat tehokkaita valkeiden kukkien pölyttäjiä, mehiläiset keltaisten.

Ampiaisten kannan vaihtelua Turun seudulla tutkinut Sorvari ennustaa ampiaisia olevan kuluvana kesänä viime vuotta vähemmän.

- Tutkimukseni mukaan ampiaisia esiintyy vuorovuosina. Eli koska viime kesänä niitä oli runsaasti, voisi ennustaa kannan olevan tänä kesänä pienempi. Tosin kevät on ollut poikkeuksellisen sateeton ja lämmin, mikä puolestaan auttaa pesinnän onnistumiseen, miettii Sorvari.

Kimalainen on kukkaniittyjen kissa

Kaikki kolme pistiäislajia kykenevät puolustautuessaan pistämään. Ampiaiset ovat erityisen pistoherkkiä erityisesti loppukesän aikana pesien hajotessa.

- Tarha- eli kesymehiläinen kuolee pistoon, se ei ihan vähästä syystä pistä, sanoo Jouni Sorvari.

Kimalainen ei välttämättä edes huomaa tai välitä, jos sitä silittää varovasti myötäkarvaan aivan kuin kissaa.

Jouni Sorvari

- Kimalainen on puolestaan niin vähäisessä määrin aggressiivinen, että sitä on hankala saada pistämään. Yleensä se tapahtuu, jos kävelee kesällä valkoapilaniityllä sandaaleilla ilman sukkia. Jos kimalainen sattuu sinne varpaiden alle vahingossa, niin silloin se kyllä hädissään pistää.

Pyöreitä ja pörröisiä kimalaisia pystyy jopa silittämään niiden pörrätessä kukassa.

- Kimalainen ei välttämättä edes huomaa tai välitä, jos sitä silittää varovasti myötäkarvaan aivan kuin kissaa, hymyilee Sorvari.

Mehiläisparvi voi vallata pihan kesällä

Maassa pesivät maa-ampiaiset ovat yleensä isoja pesiä rakentavia ampiaisia, kuten koloampiainen ja tappaja-ampiaiseksikin tituleerattu saksanampiainen.

- Usein maa-ampiaisina pidetään huomattavan harmittomia maamehiläisiä. Ne eivät useinkaan pistä ihmistä, vaikka siihen kykenevätkin. Maamehiläiset kaivelevat alkukesästä pihojen hiekkaan koloja, keräävät hetken siitepölyä jälkikasvulle ja häipyvät pois. Ne eivät perusta yhteiskuntia, tietää Jouni Sorvari.

Pihan voi valloittaa myös kokonainen mehiläisparvi. Sarjakuvista tuttu pallomainen mehiläismuodostelma, joka roikkuu terassin räystäästä tai puun oksasta, herättää taatusti kauhua asukkaissa.

- Tarhamehiläisten pesissä tapahtuu melkeinpä vuosittain parveiluilmiöitä. Näissä tapauksissa vanha kuningatar on lähtenyt pois pesästään jättäen pesän uuden kuningattaren huomaan. Osa pesän asukeista lähtee vanhan kuningattaren mukaan uuden pesäpaikan etsintään.

- Näissä tapauksissa kannattaa aina ilmoittaa asiasta lähimmälle mehiläistarhurille. Asiantuntija tulee keräämään parven pois. Itse ei parveen kannata mennä sähläämään, neuvoo Sorvari.